Piknik ranskalaisittain

Piknik ranskalaisittain

Elämä on täyttynyt viime vuosien aikana kovasti sekä omalta että ranskalaisten ystäviemme osalta. Perheet ovat kasvaneet ja monet ovat lähteneet neliömetrien tai työn perässä pois Pariisin keskustasta. Samalla ystävien näkeminen on hankaloitunut entisestään.

Ranskalaisessa kulttuurissa ystäviä nähdään perinteisesti lounaan tai illallisen yhteydessä, pitkän kaavan mukaan. Vieraille tarjoiltava ateria koostuu oikeaoppisesti alkujuomista ja –naposteluista, alkuruoasta, pääruoasta, juustoista, jälkiruoasta ja lopuksi vielä kahveista. Kaikki yksi kerrallaan ja nautiskellen, viiniä tietysti maistellen. Lounaan alkaessa puolelta päivin se loppuu välillä vasta viideltä ! Lisäksi valmistelut vie paljon aikaa ja ovat myös aika kalliita. Onkin siten ymmärrettävää, ettei joka viikonloppu ole mahdollisuus kutsua ja kestitä.  

Omassa lapsuudenkodissani vieraat tulivat ja menivät, kutsuttuina, heidän itsensä kutsumina ja spontaanisti poiketen. Ovet olivat avoimet ja vierailijoita riitti, se oli mukavaa! Heille tarjottiin useimmiten kahvit ja mitä milloinkin oli tehtynä ; piirakkaa, pullaa, tuoreita sämpylöitä. He tulivat tapaamaan meitä, eivät kestittäviksi. He olivat aina tervetulleita, perhe jatkoi elämäänsä siinä ohessa, istuttiin kahvipöydän ääreen lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa, välillä vierailijat piipahtivat vain eteisessä.  Emme kysyneet heiltä, mitä he mieluiten joisivat? Kelpaisiko olut, alkuviini, Perrier, Coca Cola vai tuoremehu? Emme pahoitelleet, ettei kivennäisvettä ollut raikkaana vain huoneenlämpöisenä. Lapsuudenkodissani tarjottiin kahvia, jopa teetä kahvittomille, ja se riitti juomaksi. Se oli minusta ihanan spontaania, rentoa ja sosiaalista.

Toki nuoret perheet Ranskassakin yrittävät tehdä asiat vähän rennommin, muuten kukaan ei näkisi ketään. Läheisten ystäviemme kanssa sovimme usein, että jokainen pariskunta osallistuu lounaaseen, yksi pariskunta tuo alkuruoan, toinen jälkiruoan, kolmas viinit jne. Se on sinänsä kätevää ja helpottaa isäntäparia rahallisesti ja säästää heitä paljolta työltä. Mielestäni tämän kaltaiset lounaspiknikit ovat aivan mainioita, jokainen osallistuu joko kokkaamalla tai leipomalla itse omia bravuureitaan tai ostamalla valmiita herkkuja erikoismyymälöistä.

Toki ei voi yleistää, puhun vain omasta ystäväpiiristäni ja perinteisestä ranskalaisesta tavasta tavata ystäviä. Toisin silti mielelläni Ranskaan hippusen lisää suomalaista kulttuuriani mutkattomasta tavasta tavata spontaanisti ja rennosti ilman hirveää työtä järjestää leppoisa iltapäivä ystävien seurassa.

Blogini yksi tarkoitus on tutustua Suomen ja Ranskan erilaisuuksiin ja napata kummastakin kulttuurista mukavia tapoja, joita voi soveltaa omassa elämässään. Minä haluasin tutustuttaa ystävämme suomalaiseen « avoimet ovet – kahvittelukulttuuriin », ehkä teille voisi olla erilaista kokeilla  ystävien kesken « ranskalaista lounas-piknikkiä ». Vai mitäs sanotte ?

Ensi viikolla matkustan Suomeen kahvittelemaan ja jakamaan pienen hetken arkea mahdollisimman monien kanssa.

 

 

Kuva pienistä purtavista alkudrinkin kanssa.

 

A bientôt.

Puhuukohan Pikku Monsieur:kin pian kiinaa ?

Puhuukohan Pikku Monsieur:kin pian kiinaa ?


Kaksikielisenä perheenä ja aiheeseen syvälle sukeltaneena usein mietityttää mitenköhän meidän yksivuotias Pikku Monsieur oppii kaksikieliseksi. Aikoinaan maallikkona tuntui kovin luonnolliselta ja itsestäänselvältä, että monikielisen perheen lapsista tulee monikielisiä. Kohdallani taas kerran toimii sananlasku « Mitä enemmän asioita tietää, sen enemmän tietää asioita, joita ei tiedä ». En tiennyt, että monet kaksi- tai usempikieliset perheet voivat tehdä valtavan työn ja siitä huolimatta heidän lapset eivät koskaan opi puhumaan kaikkia perheen kieliä sujuvasti.

Kuten koko kasvatustyön, myös kaksikielisyyteen kasvattamisen motto on ilmeisesti johdonmukaisuus. Olen ainakin siinä mielessä johdonmukainen, että yritän joka kerta ja joka tilanteessa parhaani. Teen kaikkeni tukeakseni lapseni suomenkielen oppimista, mutta siten, ettei se heikentäisi isän, äidin ja lapsen välistä kolminkeskistä kommunikaatiota. Usein on kuitenkin hetkiä, etten lapselleni puhuessani kommunikoi ainoastaan hänen kanssaan vaan samalla myös hänen isänsä kanssa. Mielestäni olisi sääli, jos näissä kolmenkeskisissä tilanteissa en sallisi itselleni ranskankieltä.

Toisaalta saan kuulla myös kommentteja, että puhun kovasti suomea lapselleni ja hän tuntuu ymmärtävän paremmin suomea kuin ranskaa. Kaikki on toki sitä mieltä, että kaksikielisyys on hyväksi, mutta « eiköhän se oppisi suomen kuitenkin, vaikka pitäisit kiinni myös hänen ranskankielenkehityksestä» ja « Olisihan sääli, ettei hän olisi koulun alkaessa kolmivuotiaana samalla tasolla kuin muut lapset ». Mielestäni ei ole vielä kauhean suuri katastrofi, jos 3-vuotias ei esikouluun mennessä ekan kuukauden aikana ymmärrä ihan kaikkea ranskaksi vaan osaa « ainoastaan» kahden kielen alkeet ja kirii ranskalaiset lapset kiinni kuukaudessa kahdessa. Taidan olla vasta taistelun ensimetreillä ja sisua varmasti tulen tarvitsemaan. Oman äidinkielen puhuminen lapsen kanssa ei mielestäni ole itsekyyttä tai joustamattomuutta, vain suuri lahja rikkaan kulttuuriperninnön, sosiaalisen verkoston ja tulevaisuuden kannalta.

Olen kokopäiväisesti suomenkielinen äiti, mutta suurimman osan ajastani ranskankielinen aikuinen. Kommunikaationi suomeksi on jokseenkin rajoittunutta, keskusteluni ovat tavallisia arkisia aiheita lapsen, suomalaisten ystävieni ja perheenjäsenieni kanssa. Suomen kieleni ei siis pysy mukanani joka tilanteessa sen käytön rajoittuessa hyvin arkisiin aiheisiin. Suomeni siis ajan kuluessa köyhtyy ja minun pitäisi omalla suomellani ruokkia pieni poikani kaksikieliseksi. Miten käy kun huomaan jo nyt puheessani sekoittavan siilin ja hiiren tai unohtaneeni eläinten ääntelyiden suomenkieliset versiot, niin ranskassa kukko ei tietenkään sano « kukkokiekuu » vaan « cocorico ». Ehkä pian Pikku Monsieur :n kuullaan oivaltavan, että « cucko tekee cocorikiecoo ».

Kieltä on mukava käyttää ja sen kanssa rikastuttaa viestintäänsä, leikkiä sanoilla ja osallistua keskusteluun, kun sen hallitsee hyvin. Kun kieli takkuilee koko kommunikaatiotilanne tuntuu tukalammalta. Lapset erottavat hienovaraisetkin aksentit puheesta ja pitävät erilaisella aksentilla puhuvaa henkilöä outona. Muistan kuinka pieni ranskalainen tyttö kysyi minulta muutama vuosi sitten : « puhutko sinä kiinaa? » En heti ymmärtänyt, sillä puhuin pikkutytön kanssa ranskaa. Hän oli tarkkaavaisena huomannut, etten puhu ranskaa ihan samalla tavalla kuin hän. Taisin punastua.

Toivon, että Pikku Monsieur jonain päivänä voisi rennosti heittää huulta suomeksi, siten ettei kukaan Suomen vierailulla luulisi hänen puhuvan kiinaa. Siihen tavoitteeseen päästäkseni yritän löytää suomenkielisiä laadukkaita kirjoja, joiden avulla voin rikastuttaa hänen kehittyvää kieltänsä ja samalla pitää yllä omaani. Jos hänen kielensä kehitys jää vain minun suomenkielen hallitsemisen varaan niin hän oppii varmasti äitinsä tavoi sanomaan « sopii kuin nenän päähän », « tulipas siitä kurja sanaharakka » ja « voi jopas se kissa nyt reklamoi siellä kopissansa ». Katsotaan siis mihin se päärynä puusta putoaa ;)

Ostaisin mielelläni lähelläni olevan lastenkirjakaupan tyhjäksi, niin loistava lastenkirjavalikoima heillä on. Jos teillä on mahdollisuus ja lastenkirjat kiinostavat niin suosittelen ehdottomasti Pariisissa tutustumaan Chantelivre kirjakauppaan. (13 Rue de Sèvres, 75006 Paris +33 1 45 48 87 90 http://www.chantelivre.com). Heillä on esimerkiksi erinomainen valikoima pienille suunnattuja kuvakirjoja. Lisäksi suosittelen lastenkirjailija Hervé Tullet :ia, joka tekee visuaalisesti lapsia kiinostavia kirjoja ja joita ransklaiset kasvatuksen ammattilaiset suosittelevat. Hervé Tullet :n kirjoja saa myös Akateemisen kirjakaupan kautta.







Jos teillä on vastaavasti vinkata joitain laadukkaita suomenkielisiä lastenkirjoja, niin olisin todella iloinen.