torstai 23. tammikuuta 2014

Saippuaooppera ranskalaisittain : Hollande –Trierweiler –Gayet

Vaikuttaa siltä, että kansa tarvitsee leivän ja sirkushuvien lisäksi henkilön, jota saa kaikella luvalla pilkata. Se on julmaa, mutta koska emme tunne häntä henkiökohtaisesti unohdamme rippeetkin myötätunnosta. Illallisen ääressä tämä henkilö toimii takuuvarmana keskustelun avaajana, kaikki ovat yksimielisiä hänen typeryydestään, hän raivostuttaa ja naurattaa, viihdyttää meitä uusilla juonteenkäänteillään.

Suomessa tämä rooli näytettäisiin antavan helposti suhteellisen harmittomille nykäsille ja tukiaisille, mutta täällä Ranskassa jatkuvan arvostelun, pilkan ja juoruilun kohteena ovat presidentit, kukin vuorollaan. Heti Francois Holland :in valinnan jälkeen media keskittyi rakentamaan hänestä kömpelön, typerän, hitaan ja ennenkaikkea virkaansa epäpätevän kuvan. Häntä kutsutaan hyytelöksi, pieneksi vitsiniekaksi, vaahtokarkiksi, pingviiniksi. Ei kovin imartelevaa miehelle, jolta odotetaan jykeviä hartioita, vankkaa selkärankaa, karismaa ja uskottavuutta.

Uusimmat juorut pikku pingviinistämme ovat varmasti kantautuneet Suomeenkin. Valta on aina tuonut mukanaan kauniita naisia. Ei kait siis ole yllättävää, että perunalta näyttävä presidenttimme on saanut sisäisellä kauneudellaan ja piilevällä viisaudellaan hurmattua kauniin ja tietenkin lähes 20 vuotta nuoremman näyttelijättären Julie Gayet :in. Emme tarvitse saippuaoopperoita, juorut korkeimman eliitin juonenkäänteistä ovat niin mehukkaita.


Tiivistän kansallisen « kaunareidemme » viimeisimmät jaksot parin viikon ajalta. Kaikki lähti liikkeelle kun Voici-juorulehti paljasti presidenttimme salarakkaan. Jotta salaperäisten tapaamisten näyttämö olisi tarpeeksi yllätyksellinen, lemmenpesäksi oli valittu korsikalaiseen mafiaan kuuluvan 2013 ehdollisen vankeusrangaistuksen saaneen Michel Ferracci :n asunto presidentin virka-asunnon läheisyydestä. Jälkeenpäin on vakuuteltu, että kyseessä on täysin järjetön valhe. Lehtitietojen mukaan suhde on kestänyt jo kaksi vuotta ja pysynyt täysin salassa presidenttimme viralliselta naisystävältä Valérie Trierweiler :ilta. Uusimmat villit juorut, joita tänään on kiirehditty syyttämään perättömiksi, kertovat kuinka Trierweiler sai Voici-juorulehden nähtyään hermoromahduksen ja tuhosi täysin Holland :in virallisen työhuoneen. Hän olisi huhujen mukaan rikkonut valtion arvokkaita taideteoksia, antiikkia ja muuta omaisuutta aiheuttaen 3 miljoonan euron vahingot. Jotta ihmisten mieliin iskostuisi vielä vaikuttavampi otos saippuasarjasta, juorut kertovat kuinka turvamiehet olivat joutuneet tulemaan lopulta väliin pistäen « premièr dame » :mme kankkuun ruiskeen rauhoittavaa, jotta hänet saatiin baareille ja sairaalaan rauhoittumaan.

Petetty nainen, vaarallinen nainen, miten sairaalassa turvassa/eristyksessä oleva « lepäävä » naarasleijona saadaan pidettyä tyynenä ja käyttäytymään koreasti vihdoin vapaaksi päästyään ?

Entä kuka voi olla tämän petollisen kolmiodraaman paljastumisen takana ? Kansa heittää vettä myllyyn, Dominique Strauss-Kahn, astu näyttämölle, kansa huutaa ! Mikä voisikaan olla mehukkaampi teoria kuin DSK:n kosto ? Dominique Strauss-Kahnista povattiin presidenttiä Sarkozyn seuraajaksi hänen ollessaan Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja. Salaliittoteoriat väittävät, että Martine Aubry ja Francois Hollande tunsivat DSK :n heikkouden naisiin ja he olisivat siten virittäneet kuuluisan ansan Sofitel-hotellissa. DSK :n langetessa hotellisiivoojan seksuaaliseen häirintään, hän joutui jättämään presidentinehdokkuutensa.

Toisaalta Holland :in ex-vaimolla on kaikki ainekset kaunaan, hän hävisi Sarkozylle presidentinvaaleissa ja hänestä ei tullut edes First Lady :ä Fraçois Hollanden valitessa rinnaleen nuoremman naisen.

Hyytelö tärisee, kansa odottaa malttamattomana uutta jaksoa lempi saippuasarjastansa Elyseestä. Ja minä pikku ranskareportteri pidin teidät ajan tasalla siltä varalta, jos arki niin mukavan ja suositun Niinistön kanssa välillä tylsistyttää.

Kuva: vivi mac

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti