Pienessä pumpulipallossa tutisi

Pariisissa on upea kesä, kattohuoneistossa hikinen tunnelma ja minä nautin lempipuistoni varjosta ja leikkihetkistä pienen poikani ja ystävieni seurassa.

Ydinkeskustaelämään kuuluu, että asumme kuin suolatut sillit purkissa, vierivieressä. Pieniltä parvekkeiltamme voi utelias kurkata ikkunoista lukuisien perheiden elämään kapean kadun toiselle puolelle. Näkymän kanssa tottuu elämään täysin muut unohtaen, naapurien antaen elää kylki kyljessä elämäänsä siihen puuttumatta. Hellesesonki yhdistää sillit vielä hieman tiiviimpään yhteiseloon, sillä iltaisin kaikkien kotien ikkunat ja parvekkeiden ovet ovat sepposan selällään kuin toivottaakseen naapurit osallistumaan jokaisen intiimiin arkeen. Sekään ei estä meitä  jatkamasta elämäämme pienessä kuplassamme.

Eilen pienen pumpulisen arki-iltani sai kuitenkin hytisemään naapureiden vähän erilainen iltaohjelma. Kauhukseni sain osallistua heidän kovaääniseen riitaansa ja jouduin todistamaan hurjaa perheväkivaltaa, jota valitettavasti Ipsos :in tutkimuksen mukaan (2012) yksi neljästä naisesta on kokenut toistuvasti elämänsä aikana.

Tilanne tuntui vielä hurjemmalta huutojen ja kaiken sen sekasorron keskellä, kun huomasin pienen tytön tulevan ikkunaan etsimään ulkopuolisia auttamaan. Sen hädän viattoman tytön silmissä nähdessäni minun oli puututtava asiaan ja soitettava poliisille. Vapisin itsekseni kotonani ja odotin. Jos minusta 10 minuttia poliisien saapumiseen tuntui ikuisuudelta, miltä se saattoi tuntua pienestä tytöstä, joka todisti kotona tapahtuvaa väkivaltaa ?

 

Jokainen asuu niin omissa oloissaan, että emme usein edes saata kuvitella mitä ihan tavallisen oloisissakin perheissä saattaa seinien sisällä tapahtua. Onneksi on oma pieni pumpulipesä, jossa on rakkautta ja turvaa sekä vain pieniä aikuisten elämään kuuluvia arkisia huolia. Silti joskus on hyvä saada muistutus, että kaikkialla asiat eivät ole onnellisesti ja perhe ei takaa turvaa ja hellyyttä. Toivottavasti ihmiset uskaltaisivat tuoda esiin huolensa peloistansaan huolimatta ja puhua rohkeasti, jotta apu löytäisi sitä tarvitsevat.

Motivaatio sanoo: "kiikunkaakun" !

Kiikun kaakun, ylös ja alas, motivaationi heilahtelee keinuvasti edestakaisin ja minä yritän tasapainotella ja hallita heiluria parhaani mukaan.

Motivaatio on tehokas puskuri viemään eteenpäin, mutta miten motivoisin motivaatiotani? Paras motivaationi tsemppaaja on oma mieheni, mutta tehokkainta olisi oppia saamaan itse hyvä energia liikkeelle.

 

Merkittävä motivaation jähmettäjä taitaa olla pelko ja luottamuksen puute. Rohkea askel on jo tarttua unelmastaan kiinni ja uskaltautua yrittämään.

Unelmani olisi tuoda suomalaisten kuluttajien saataville upea ranskalainen lastenvaatetarjonta, ei vain muutamaa merkkiä vaan toivottaa virtuaalisesti kaikki suomalaiset vanhemmat tutustumaan ja shoppailemaan Pariisin lastenvaateputiikkeihin ja siten parantaa huomattavasti nykyistä lastenvaatetarjontaa Suomessa. Projektini mutkikkuus, laajuus ja nettikaupan ja -palveluiden kiemuroiden tunteminen ja hallitseminen saa minut välillä jumiin ja tainnuksiin.

Sukeltaessaan uudenlaiseen projektiin saa kokea upeita elämyksiä, onnistumisen tunteita ja ennen kaikkea oppia ihan valtavasti. Kaiken mukaansatempaavan ja positiivisen vastapainona on, että usein saa ryystää myös kunnolla vettä nenäänsä, pettyä palautteeseen, huomata miten vaikea on innostaa ihmisiä mukaan, miten kallista ulkopuolinen apu voi olla ja miten oma aika, taito ja kädet eivät riitä kaikkeen tekemiseen. Sitten on noustava pinnalle ja uskallettava painaa pää uudelleen veden alle epämielyttävästä kokemuksesta huolimatta, siitä välittämättä, ettei jatkuvasti hallitse tilannetta eikä tiedä suuntaa mihin räpiköidä. Välillä virta saakin viedä, se opettaa.

 

Muistutan mieleeni tehokkaaksi kokemani motivointimenetelmän. Esitän itselleni kysymyksen : «  mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua projektini suhteen, mikä olisi epäonnistumista ». Olisin epäonnistunut, jos en edes yrittäisi, jos en olisi ottanut opiksi ja jos vuosien päästä jossittelisin ja katuisin.

Motivaationi rohkaistuu jälleen kun muistutan mieleeni, mitä minulla on voitettavana. Oma projektini on tuonut kotiäitiyden oheen mielenkiintoista ajattelutyötä, pitänyt minut hieman yhteydessä työelämään, minua neuvoneet ihmiset ovat olleet rikastuttavia oppeineen ja olen laajentanut tietoani tutustumalla erilaisiin mahdollisuuksiin ja menetelmiin. Tutkimusmatkani on ollut rikas ja sillä on varmasti vielä paljon annettavaa. Sen aarteet ovat vielä itsellenikin mysteeri. Ehkä löydän vielä itseäni täydentävän yhtiökumppanin, loistavan yrityksen, jonka tiimiin haluan mukaan tai onnistun lopulta rakentamaan pienen ja pippurisen yrityksen, joka löytää asiakaskuntansa suomalaisista kuluttajista ja joka kehittyy heidän kanssaan.

 

Aarteen metsästys siis jatkukoon, mitään ei ole menetettävänä, matka opettaa jo itsessään ja ehkä lopulta yllättyy itsekin mihin reitti lopulta on kuljettanutkaan. Tutkimusmatkailijan onni on vapaus, kantava voima uteliaisuus ja pelko tuntemattomuus.

Nyt on vedetty taas keuhkot ilmaa ja rohkeutta täyteen, nipistetään nenästä ja toivotaan, että sukellusmatka veisi taas uusille ja opettavaisille aalloille.

Tässä pieni tyylinäyte: täysin uusi laji, tyylistä viis, mutta piti yrittää ja kömmähtää, kokea ja uskoa, että aallot vie.

Pikku Pariisi aikuistuu ja saa pikkuveljen

Blogiperheeni on kasvanut uudella ja vielä hyvin pienellä blogipoikasella.

 

Uusi blogini "Lasten Pikku Pariisi" tarkastelee tästä lähtien Pariisin tarjontaa perheen pienokaisille ja tämä vanha Pikku Pariisi-blogi aikuistuu siten, ettei täällä enään ihastella lasten vaatteita, puhuta löytämistäni kuvakirjoista ja leluista tai muutenkaan pyöritä lapsiteeman ympärillä.

Täältä saa siis tulevaisuudessa seurata aikuisen vakavaa pohdintaa ja kevyempää puntarointia Pariisilaisarjesta, kulttuurieroista ja sen semmoisesta. Aihetoiveita otetaan vastaan !

 

Mukavaa päivää kaikille.

 

Toivottavasti löydätte uuden blogini ja kerrotte siitä myös tutuillenne.

 

http://pikkupariisi.blogspot.fr

 

Liisa

Pieni suuri toive

 

Olen taas kerran törmännyt siihen tosiasiaan, että meillä monilla on omaa elämäämme kohtaan niin kovin ristiriitaiset vaatimukset. Hakkaamme päätämme seinään, kun palapelin palaset eivät loksahda kuin itsestään paikoilleen. Toki voi olla haasteellista rakentaa palapeliä kukkaniityn kuvasta, jos vain osa palasista koostuu kukkasista ja toiset taas kuuluvat aivan toiseen palapeliin.

Opetan juuri pojalleni, että jokaisella palasella on aivan tietty paikkansa ja survominen ei johda mihinkään vaan palapelin paloja pitää hienovaraisesti kääntää, jotta ne loksahtavat vaivattomasti paikoilleen.

Itse jatkan silti sinnikkäästi palojen survomista, päättäväisenä siitä, että rakennan aivan oman näköisen palapelini, enkä tyydy itsestäänselviin paloihin ja aukkoihin.

Olen tilannut palapelin, jonka kuva pitäisi valmistuttuaan muistuttaa onnellisen yksinkertaista ja luonnollista lapsiperheen arkea. Siinä äidillä on aikaa lapsilleen ja äidin työaika vastaa kerhon aukioloaikoja. Työ on joustavaa, mielenkiintoista ja haastavaa ja kaiken lisäksi kyse on omasta projektista, josta voi olla ylpeä ja jolla kokee olevan itselleen merkitystä. Tirautan kyyneleen mieheni olkapäälle eräänä iltana, että enhän pyydä edes kuuta taivaalta, vain tavallista ja onnellista pienen perheen tulevaisuutta. Ja hän saa minut taas kerran ymmärtämään miten pieneltä kuulostava toive voi olla monimutkainen ja haastava toteuttaa, mutta miten on silti yritettävä parhaansa.

Nykynaisten palapelit näyttävät koostuvan lukemattomista pienen pienistä taivaspaloista, joita saa pyöritellä kädessään ja tuskastella, että miten kummassa nämä kaikki saa yhdistymään harmooniseksi kokonaisuudeksi.  

 

Opetan pojalleni miten hän pääsee tavoitteeseensa. Luulen, että hänen olisi hyödyllistä oppia tekemään elämässään myös paremmin kompromisseja kuin äitinsä. Ja uskon, että äidin olisi opittava, että jos haaveilee nykymaailmassa « vain pienestä mukavasta arjesta », johon kuuluu mielenkiintoinen ja haastava työ (mielellään myös mukavalla palkalla), läsnäoleva äiti ja tarpeeksi tunteja vuorokauteen, on oltava valmis hikoilemaan kellon ympäri, olemaan maltillinen ja joustava.

Nyt siis hikoilemaan projektin pariin, jotta voin olla seuraavaksi valmis olemaan 100 % läsnäoleva leikkisä äiti ja jotta jonain päivänä palapelini valtava sininen taivas olisi kauniin aurinkoinen.

Ja te lukijat, joilla on enemmän elämänkokemusta ja oivalluksia aiheesta tai jotka olette päässeet pitkälle palapelinne rakennuksen kanssa, voih, jakakaa mielellänne minun kanssa viisauteenne.

Ja muille myötätuntoni jokaisen omaan palapeliprojektiin, enemmän tai vähemmän monimutkaiseen. Jatketaan palojen pyörittelyä ja pyöritellään niitä yhdessä.

Mukavaa päivää kaikille.

 

Patongin ja kaarnan välissä

Onnellisena olen palannut Suomen keväästä Pariisin kesään. Tasapuolisen ihanat ilmat kummassakin, kyllä siis kelpaa palata omaan kaksikulttuuriseen arkeemme.

Oli ihana nähdä taas vuosikausia tuntemiani ystäviäni, sukua ja kotimaisemia, viettää aikaa lapsuudenkodissa, josta ei kyläilijöitä puutu. Lapsenhoitokin sujuu siinä avointenovien mummolassa kuin siivillä kun viihdyttäjiä ja hoitajia on useita.

Mielenkiintoista ja aika hämmentävääkin on silti, että kahteen kulttuuriin juurtuneena tuntuu, että oman lapsuutensa elämää ja suomalaisuutta pääsee tarkastelemaan vähän kärpänen katossa-näkökulmasta. Enään en tunne olevani pelkästään suomalainen ja silti suomen kulttuuri on kuin syvälle ankkuroitunut juuristoni. Lehteni havisevat suurkaupungin huminassa, ranskalaisessa arjessa, mutta välillä tekee hyvää kastella juuria, sillä ne ovat elintärkeät tasapainoni kannata. Siksi Suomeen kaipuu on välillä kovakin. Toisaalta, mitä niillä pelkillä juurilla tekee, jos ei pyrkimys ole kasvaa korkeutta ja haistella uusia tuulia ? Hoidetaan siis juuriamme ja nautitaan siitä, mihin lehtemme voivat ulottua.

Katon kärpänen pääsi siis havainnoimaan, mikä siellä juuritasolla on niin turvallisen kotoisan tuntuista ja miten se on erilaista Pariisin arjessa.

Närpitään, syödään myöhemmin 

Mielestäni suomalaisuuden tärkeä osa on kahvikupponen. Ihmisiä tavataan kotona kahvittelun merkeissä, seurustelu tapahtuu monesti kahvikupin takaata kurkkien ja ruokailukin on kahvittelujen rytmittämä. Jos kahvittelijoita sattuu poikkeamaan aamupäivästä, pieneen hiipivään nälkään sopii aina pull, lounas voi toki siirtyä myöhemmäksi. Asiat tärkeysjärjestykseen !  Kahvittelusta ei kieltäydytä, se on kommunikaation ja sosiaalisen elämän uskollinen kumppani.  Päivällinen tai illallinen eivät näytä olevan yhtä tärkeitä sosiaalisen elämän kannalta, joten ne voivat mukautua. Ranskalaisessa kulttuurissa sitä vastoin lounas ja illallinen ei ole korvattavissa juuri samasta syystä, ne ovat samalla tekosyitä viettää aikaa yhdessä ja keskustella.  Ihmiset lounastavat ja illallistavat kaikki suhteellisen samaan aikaan, kahdentoista ja yhden välillä ja ilta seitsemän ja kahdeksan välillä, siten aikataulut on helppo sovittaa yhteen kuulumisten vaihtoon.

Nähdään ja lenkkeillään

Luonto ja ulkoilma rauhoittavat suomaisen mielen. Ystävien tapaaminen reippailun merkeissä on minusta maailman paras hyötyliikunnan muoto, jota Pariisissa kaipaa. Tekeehän se niin hyvää lähteä luontoon lenkille parantamaan maailmaa ystävän kanssa, vaikka vasta siinä vaiheessa,  kun lapsen on saanut nukkumaan.

Yhdessäolo tekee meidät onnelliseksi

Oman kokemukseni perusteella tuntuisi, että ranskassa tapaamiset ovat useimmiten argumentointujen keskustelujen rytmittämiä ja ne seuraavat jopa tietynlaista kaavaa. Käydään systemaattisesti läpi kummankin uraan liittyvät asiat, haasteet ja näkymät. Kiinostutaan toisen perheestä ja lomasuunitelmista ja sitten keskustellaan tavallisesti läpi muutama ajankohtainen poliittinen tai sosiaalikulttuurinen aihe. Suomessakin tietenkin aiheet voivat olla samoja, muttei se ole yhtä välttämätöntä. Tapaamisten onnistumisen takaa usein yksinkertainen yhdessäolo. Riittää, että jaetaan mukava hetki toisilleen tärkeiden ihmisten seurassa, nauretaan lasten kanssa ja jutellaan keveitä. Se on aika leppoisaa yhteisöllisyyttä. Mutta välillä huomaan, etten tiedä sellaisten tapaamisien jälkeen edelleenkään, miten toinen elää työympäristössään, kokee tulevaisuutensa tai suhtautuu yhteiskunttaan. Niitä keskusteluja saatan välillä kaivata Suomessa ja sitä rentoa yhdessäoloa usein Pariisissa ollessani.

Toki Suomen luotoa ei voi olla kaipaamatta, turvallisuutta ja yhteiskunnan tukea olla ihannoimatta, saunaa ja turkinpippureita haikailematta ja teitä rakkaita ikävöimättä.

Kiitos siis kaikille ja myös Suomelle, juureni voivat taas hyvin ja niillä on antaa energiaa uusien projektien kasvattamiseen.

Bisou Pariisista.

Haukataanko Herraa?

Kun kahdenkeskiset ravintolaillalliset ovat hurjasti harventuneet perheen kasvaessa, on kahden herkkusuun ollut pakko muuttaa tapojaan ja oppia suosimaan kotoisia herkkuhetkiä.

Yhdessä kokkaaminen on ollut mielestäni aina kivaa ja uusien reseptien opettelu ja etenkin niiden maistelu on meillä aika perinteinen viikonloppuohjelma.

Viime viikonloppuna vuorossa oli klassiset ranskalaiset Croque Monsieur-leivät. Kyse on siis perinteisistä ranskalaisista paahdetuista leivistä, joiden välistä tai päältä löytyy hieman sulanutta rapsakkaa juustogratiinia sekä kinkkua. Me teemme suomennettuna « Haukkaa Herraa »-leipämme vohveliraudan tapaisella laitteella, jonka välissä grillaamme leivän täytteineen.

Paras herkkuhetki on jaettu herkkuhetki, siksi haluan jakaa kanssanne tämän niin mielettömän helpon pikkureseptin, jonka voi loihtia kädenkäänteessä.

Pieni niksi, joka muuttaa tavanomaisemmankin arkisen ruoan, on tietenkin vaihtaa raaka-aineet totuttua laadukkaampiin ja erikoisempiin. Niin mekin teemme kuumien leipästemme kanssa. Juustoksi laitetaan yleensä raclette-juustoa, eli sulavaa juustoa, mutta suosittelen kokeiltavaksi jotain erikoisempaa juustoa, joka silti pehmenee kuumennettaessa. Me käytimme tryffelisienillä höystettyä gouda-juustoa, johon olemme aivan hurahtaneet laadukkaan kinkun lisäksi.

Ohessa kuva tryffeli-croquesta, joka meitä niin kovasti inspiroi.

 

Tässä siis perusresepti, josta voi lähteä liikkeele :

                Valmistusaika 20 min

                Kypsennys : 15 min

-Paahtoleipää tai muuta vaaleata leipää, laadulla ei niin väliä, valitkaa mieleistänne

-Kinkkusiivuja

-Sulavaa herkullista juustoa, kokeilkaa ja kertokaa minulle mikä suomalainen juusto toimii hyvin

-Voita leipien voiteluun

Ja sitten valmistamaan :

Voidelkaa kaksi leivän siivua, laittakaa päälle kinkku ja valitsemanne juusto ja laittakaa leivät vastakkain.

Jos teillä ei ole käytössänne kuumennettavaa rautaa grillaukseen, voitte paistaa leipänne uunissa 15 minuutin ajan, siten että ne saavat kullanruskean värin.

Tarjoilkaa salaatin kanssa.

Voisiko olla helpompaa reseptiä ? Vain mielikuvitus on rajana eri reseptivariaatioiden suhteen. Jos haluatte haukata mieluummin Madamea, lisätkää väliin paistettu muna vai houkuttelisiko savulohi-cheddar versio tai brie-juusto, tomaatti, sieni croque? Reseptin onnistuminen riippuu siis pääosin valitsemistanne aineksista ja mielikuvituksestanne.

Toinen valmistamamme resepti oli marokkolaiseen tapaan tehty karitsa maustetulla couscous :illa kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kera. Siinä taisi vierähtää reilu tunti, mutta oli vaivan arvoinen. Jos haluatte, niin yritän kehittää siitäkin reseptin jaettavaksi.

Herkullista viikkoa !

Ja muistakaa jakaa kanssani omat hyvät reseptivariaationne.

 

Pikku-Monsieurin protesti saastepilvelle

 

 

Saastepilvi ei oikein tuntunut vastaavan kuvaa, jonka haluan pian puolitoista vuotiaalle Pikku-Monsieurilleni Pariisista välittää, eikä liioin sitä kuvaa, jolla haluan toivottaa uudet vierailijat tutustumaan kotikaupunkiini. Haluan opettaa pojalleni arvon, että asioihin voi vaikuttaa ja kaikkea ei tarvitse hyväksyä sellaisenaan, omalla asenteella ja panoksella on paljon väliä.

 

Niinpä tartuimme Pikku-Monsieurin kanssa pensseliin, unohdimme tummat saastepilvet ja väritimme uuden positiivisemman kuvan Eiffelin edustan Champ-d- Mars-puistosta. Pieni protesti oli paikallaan, sillä emme voi hyväksyä masentavia pilviä pilaamaan kevätonnea, haalentamaan puistojen kukkaloistoa tai estämään meitä ulkoilemasta ilman silmien kutitusta.

 

 

Tässä yhteistyömme tulos ja tavoite tulevaisuuteen.

 

 

Saastepilvi kevätaurinkomme edessä

Miten iloisina otimmekaan vastaan aikaisen kevään auringon Pariisissa. Puistot kukkivat, kepeä lasten nauru valtasi leikkikentät ja koirat ottivat aurinkoa isäntiensä nauttiessa terassilla virvokkeita. Edellisessä kirjoituksessanikin hehkutin miten mainiota on, että talvi hurahti huomaamatta ja nyt nautitaan jo keväästä.

Kunnes Pariisi muistutti taas kerran ristiriitaisuudestaan ! Samalla kun aurinko sai ihmiset rynnimään puistoihin ja terasseille, saapui lämpöisen auringon eteen harmaa saastepilvi. Ilma pysyi lämpimänä, ihmiset motivoituneina ulkoilemaan, mutta aurinko oli saastepilvien peitossa ja huoli saasteiden vaikutuksesta terveyteemme hiipii varjostamaan mieltämme. Lapsia ei viedä enään kerhossa ulos leikkimään, silmiä kutittaa ja nenää kuivaa, onneksi on lentoliput varattu Suomen raikkaaseen toukokuuhun.

Saastepilven suurimmat aiheuttajat ovat kuulema autot, joten päätetään, että ainoastaan parittomattomilla rekisterikilvillä varustetut autot saavat ajaa, poikkeuksia, joita tietenkin on lukemattomia, huomioimatta.

Sitä vastoin, että puhuttaisiin asian huolestuttavuudesta ja pitkän aikavälin ratkaisuista tulevaisuuden varalle, kuulen pettymyksekseni lähinnä spekulointeja poliittisesta strategiasta. Oppositio epäilee rajoituksen olevan lähinnä vasemmiston kommunikaatiokikka juuri ennen kunnallisvaaleja. Tai ainakin heitä voi syyttää viivästelystä, sillä saastepilviennuste esitettiin jo kymmenen päivää sitten.

Jopa saastepilvestä kevätaurinkomme edessä väännetään Ranskassa ensisijaisesti poliittinen aihe. Huolestuttavan ympäristöongelman edessä keskitytään tähän hetkeen ja toisten syyttelyyn, päättäjien kyvyttömyyden ja tehottomuuden todisteluun, sitä vastoin, että se toimisi kuin ekologinen herätyskello, joka saisi meidät kaikki heräämään ajattelemaan tulevaisuutemme keväitä ja ratkaisuita, joilla takaisimme niiden raikkaan vihreyden ja pilvettömän taivaan, linnun laulun ja lasten naurun.

Suomalaista ja ranskalaista rehevää ruohoa

Vanheminen ja kaksikymppisen hehkeyden haikea muisto ei ole aina niin kovin kivaa, mutta sitä vastoin nuoren aikuisen elämääni viime vuosina kuulunut oman pesän rakentaminen, hautominen ja pesän täyttyminen piipityksellä ja elämällä on ollut sitäkin ihanampaa. Pesä on todellakin täyttynyt elämästä, pieniksi jääneiden vauvanvaatteiden säilytyslaatikoista, leluista ja pikku tipullekaan ei riitä enään paikoillaan räpiköiminen vaan hän valtaa tehokkaasti koko asuntomme.

Pariisilaisten ulkomaalaisten ystävieni kanssa haaveilemme jatkuvasti isoista ja käytännöllisistä pohjoismaalaisista kodeista, mahdollisuudesta laittaa lapset ulos happihyppelylle ja antaa heidän leikkiä ulkona ilman vanhempia, idyllisestä pohjoismaalaisesta perhe-elämästä.

 

Uskon, että ulkomaille kotiutuminen opettaa aivan valtavasti ja on todella rikastuttava kokemus, mutta kaikkein eniten se näyttäisi opettavan meidät kultaamaan kotimaamme muistot ja värittämään kotimaamme arjen niin kovin houkuttelevaksi. Hyppäämme nuorina naisina hämmästyttävän kevyesti ja intoa täynnä aidan toiselle puolelle rouskuttamaan niin maukkaan  tuoretta  ja vihreääkin vihreämpää ruohoa. Herkuttelusta tulee jossain vaiheessa väistämättäkin ähky ja uuden kotimaan tavat,

arki, haasteet ja rajoitukset eivät enään olekkaan niin loistavia, edes Eiffel-tornin kimaltaessa vieressä.

Me Pariisin pohjoismaalaiset osaamme ainakin ylläpitää kotimaistamme idyllistä imagoa yllä. Me pohjoismaalaiset olemme luonteeltamme ihailtavan hyvällä maalaisjärjellä varustettuja, valtion järjestämät lastenhoitopalvelut ovat kuin puoli-ilmaisena mittatilaustyönä vanhempien tarpeisiin räätälöityjä, lapset kasvavat onnellisessa, tasapainoisessa ja luonnollisen rennossa ilmapiirissä, nautimme ja kunnioitamme luontoa arjessamme ja asunnot ja talot ovat tietysti huomattavan tilavia ja edullisia. Mehän ulkosuomalaisina olemme objektiivisia kertomaan kotimaastamme ja kansastamme, emme liioittele emmekä kiillota, toivottavasti siis tunnistatte itsenne...

Voi miksi me emme nähneet kaikkea sitä suomalaista elämänlaatua ennen kuin sanoimme « Tahdon » tai « Oui » ?

Tai sitten. Ehkä pitäisi ajatella asiat aivan toisin ! Asumme vuokralla mielestämme pienehkössä asunnossa, jotta voimme nauttia kaupunginalueesta, jota rakastamme. Kotikulmieni asuntojen neliöhinnat ovat « pompsahtaneet » jo 12 000 € :n, joten ostaminen on todellakin pelkkää haaveilua. Kun mietin, mikä tekee kotimme ihanuuden, se ei rajoitu seiniin eikä käytössä oleviin neliöhin. Keittiömme muuttuu pullantuoksuiseksi alakerran leipomon ansiosta, pieni uunikin kelpaa kun sinaappikanimme esivalmistaa korttelin loistava lihakauppias tai kun uunituoreen tryffelipitsamme voimme hakea kadun kulmasta, leikkitilakin suurentuu huomattavasti kun kokoonnumme naisporukalla korttelin lastenkerhon tiloissa tai nautimme kahvittelusta äiti-lapsi -kahvilassa.

Unohdamme usein myös suosiollisen sään, tänä vuonna talvea ei tullut ollenkaan ja silti voimme nyt nauttia keväästä. Meidän ei tarvitse matkustaa ulkomaille lomaillaksemme vaan lähietäisyyksien päässä on mitä ihanimpia matkakohteita. Hyviä puolia on vaikka miten, kun niitä vain etsii ja osaa arvostaa.

Vaikka ranskalainen ruoho ei taida olla suomalaista ruohoa vihrempää, korkeintaan talvella, taitaa todellinen rikkaus piillä siinä, että meillä ulkosuomalaisilla on mahdollisuus rouskuttaa sekä suomalaista ruohoa lomillamme että ranskalaista ruohoa arjessamme. Me voimme nauttia suurkaupungin annista,  pursuavasta tarjonnasta ja tunnelmasta sekä kaikesta siitä kultaamastamme suomi-idyllistä Suomi-lomillamme.

Joten muistakaa te siellä Suomessa arkeanne välillä tuskastellessanne, että me ulkosuomalaiset osaisimme tuossa tuokiossa muistuttaa teitä Suomen hyvistä puolista. Kyse on lopulta vain siitä kummalla puolella aitaa milloinkin olemme. Lisäksi, muistakaa mielellään infota meitä ulkosuomalaisia teidän keväisistä räntäsateista, se auttaa meitä muistamaan, miten hyvin asiat täälläkin on.

Raikkaita terveisiä Suomeen ja suomalaisille, meillä on teitä aina ikävä !

Pilttejä pilkkaamatta

« Uskon, että olet nykyaikainen nainen ja tiedän sinun arvostavan työntekoa, en ole huolissani suhteesi, luotan että palaat pian takaisin töihin ». Näin entinen päällikköni suhtautui aikoinaan raskausuutiseeni. Olen pitänyt Ranskassa asuessani aina työn ja yksityiselämäni visusti erillään. Kyseiseltä päälliköltä oli siten jäänyt tutustumatta minun perinteisiin perhearvoihin ja hän kuvitteli, että palaisin 3 kuukauden äitiysloman jälkeen töihin tyytyväisenä muutaman kuukauden kokemukseen kotiäitiydestä.

Olen edelleenkin tyytyväinen ja motivoitunut kotiäiti, vaikka sivussa puuhaankin projektiani. Työtä riittää, jos seuraa ranskalaisten lapsiin erikoistuneiden ammattilaisten neuvoja. Tärkeimmäksi tehtäväksi äideille annetaan lapsen elämysten rikastuttaminen, lapselle herättelevien kokemuksien tuottaminen. Ideoita tähän « herättelyyn » tulee joka puolelta, niin kerhon perehtyneeltä henkilökunnalta, tarhatädeiltä, sukulaisilta ja kirjoista. Tähän lasten aistien ja kokemusten rikastuttamiseen kuuluu mitä erilaisempia elämyksiä märän ruohon tuntemisesta, vesihyrrän toiminnan tutustumiseen, muovailuvahan muotoiluun tai erilaisten pintojen kosketteluun.

Yksi erityisen tärkeä rikastuttaja on ruokailu, nautiskelu ja ruokakulttuuriin opettaminen. Olen hypännyt mukaan tähän lasten gastronomiakoulutukseen ja se on aika hauskaakin. Aloitin ruokiin totuttelun jo varhain pikkuvauvan kanssa. Haistelimme usein erilaisia ruokia, mausteita ja yrttejä, joskus ne saivat nenän ryttyyn ja toisinaan ne houkuttelivat nuuskuttamaan vielä tarkemmin. Kiinteiden ruokien astuessa kuvioihin, marssimme torille ja aloitimme sosereseptien kehittelyn. Pian laitoin joukkoon milloin mitäkin maustekaappimme pursuavasta valikoimasta ja nuolin näppejäni kun sosetta ei riittänytkään omalle lautaselleni.

Nyt mössöt ovat jo takanapäin ja pojastamme on kasvamassa kunnon herkkusuu. Jos ruokaan lataa niin paljon positiivista energiaa ja uskoa sen nautinnollisuudesta kuin Ranskassa monesti tehdään, on sen sanoman tartuttava myös lapsiin. Jos lähtee siitä periaatteesta että lapsikaan ei syö kasvaakseen vain nauttiakseen ruokailusta  ja tarjoiltava ruoka on sen mukaista, niin ei kait lapsi voi kuin kasvaa kunnioittamaan hyvää ruokaa.

Lisäksi hitaasti syöminen aikuisten kanssa opettaa kärsivällisyyttä. Kun ruoan jälkeen pitää odottaa hetki ennen kuin juusto saapuu leivän seuraksi ja kun juuston jälkeen vielä pitää odottaa, että tuore hedelmä kuoritaan jälkiruoaksi, on lapsen maltettava odottaa.  

Tämä nykyaikainen nuori nainen siis jatkaa täällä hellan ääressä hääräilyä ja jopa miettii miten onnellien on kun voi hypätä hetkeksi pois työelämästä ja tutustua myös toisenlaisen elämän haasteisiin, tavoitteisiin ja palkintoihin.

Löytääkö helmeni uudet omistajansa?

Viimeisien kuukausien aikana olen kehitellyt ja pohtinut, mikä olisi kaikkein paras tapa tuoda Suomeen pieni pala Ranskaa, jotain erilaista, pohjoismaalaisesta valtamuodista poikkeavaa. Oman yrityksen perustaminen, edes perustamisen harkitseminen ja markkinatutkimuksen tekeminen on kova työ ja siksi uskon motivaation olevan välttämätöntä onnistuakseen. Motivoituakseni tarvitsen idean, johon oikeasti uskon ja jonka haluan vilpittömästi jakaa muiden ihmisten kanssa.

Opintoni muodin alalla ja yli kymmenen vuoden kokemus myynnistä, erityisesti viimeisen 8 vuoden kokemus laadukkaiden jopa luksusmerkkien edustamisesta, ohjasi minut luonnollisesti laadukkaiden vaatteiden pariin. Lapsen saaminen sai minut hyppäämään lastentuotteiden maailmaan ja  ranskalaisten tuotteiden ei ollut vaikea saada minua ihastumaan niihin.

Toiveeni olisi tutustuttaa suomalaiset arvostettuihin lastenvaatemerkkeihin, jotka edustavat tyyliltään Keski-Eurooppalaista hillittyä tyylikkyyttä, klassisia monikäyttöisiä vaatteita ja laadukkuutta.  Havaintojeni mukaan Suomessa lastenvaatemuoti on kovin erilaista kuin Keski-Euroopassa. Se on tyyliltään retroa, värikkäitä printtejä, reippaan graafista, rentoa ja leikkisää. Siinä tyylissä ei ole mitään vikaa ja on hienoa miten vaatteiden mukavuuteen kiinitetään huomiota. Lasten tärkein työ on leikki ja vaatteiden tulee mahdollistaa liikkumaan opettelu, hassuttelu ja rento oleskelu. Kaiken käytännöllisen ja  reippaan mukavuuden lomasta olen kuitenkin kuullut apua-huutoja. Kaikkien silmää pohjoismaalainen lastenmuoti ei vain miellytä tai ainakin olisi kaipuu vaihteluun silloin tällöin.

Projektini etsii vielä muotoaan ja konkreettisiin tuloksiin menee vielä hetki. Omat sormeni syyhyää, olisi ihana ottaa jättiaskelia eteenpäin ja saada tuntumaa todellisesta kysynnästä eikä ihanteellisen vaatekaapin haaveesta, joka ei vastaa lopullista ostokäyttäytymistä.

Päätin tehdä pienen testin. Lähdin kohdeasiakasryhmäni puolesta pienelle shoppailureissulle. Ostin arvostamiani ja hyviksi koettuja Jacadin talvivaatteita ja ajattelin esitellä ne teille ja ystävillenne, jotka voisivat olla niistä kiinostuneita. Tässä ostoskierrokseni antia, pieniä helmiä, katsotaan löytyykö niille Suomesta uusia omistajia. Tietenkin kaikki muukin palaute on tervetullutta. Kiinostuneet, ottakaa suoraan yhteyttä minuun osoitteeseen saarikkoliisa @ hotmail . com

 

Jacadin beige neule. Koko 2 vuotta 88cm, koostumus 80% villa 20 % polyamidia. Ei ole koskaan kättetty. Vuoden 2013-2014 mallistosta. Hinta 60 € + postituskulut

 

 

Jacadin hurmaava vuorellinen pikkutytön hame. Hame on kietaisumalli, joka kiinitetään neppareilla ja soljilla.Materiaali villasekoite. Koko 4 vuotta / 104 cm. Vuoden 2013-2014 mallistosta, täysin käyttämätön. Hinta 50 € + postituskulut

 

Jacadin tyylikäs villasekoiteneule 2 vuotiaalle (koko 88 cm). Sesonko talvi 2013-2014, aivan uusi, käyttämätön. Hinta 65 € + postituskulut 

 

 Jacadin kauluspaita pienelle herrasmiehelle. Koko 2 vuotta /88 cm. Materiaali puuvillaa, kaulus tummansinistä vakosamettia. Talven 2013-2014 talvimalistosta, täysin käyttämätön.

Hinta 45 € + postituskulut

Jacadin ihastuttava tyttöjen tikkitakki kevääseen. Koko 3-vuotta / 96 cm. Talven 2013-2014 mallistosta, käyttämätön. Kauluksen vuoressa piilotettava huppu sadepäivän varalle.

Hinta 60€ + postituskulut

Jacadin yksinkertainen tyttöjen mekko 10-vuotiaalle (koko 140 cm). Materiaalilta ihan pehmeää angora, villa, puuvilla sekoite +hieman viskoosia ja nylonia. Hinta 50 € + postituskulut

 

Jacadin ihana toppaliivi 3-vuotiaalle pojalle (koko 96cm). Ihanan lämmin ja tyylikäs asu neuleen seuraksi keväällä. Hinta 80 € + postikulut.

Omaperäinen idea

Onpas kaunis talvinen sunnuntai-iltapäivä. Eikös olisi idyllistä mennä Pariisin kaupungintalolle luistelemaan ? Hei huomenna olisi valtion rakennusten avoimet ovet. Eikös olisi mielenkiintoista kurkata presidentinlinnaan ? Muuten pitäiskö nauttia Pariisin kulttuuritarjonnasta ja mennä paljon mainostetun muotisuunittelijan valokuvanäyttelyyn ?

Pariisi on hyviä ideoita tulvillaan ja tekemistä ja tapahtumia riittää. Mutta tuntuu, että elän liian usein jonkunlaisessa telepatia-suhteessa kaikkien muiden pariisilaisten kanssa. He ovat saaneet kanssani aina saman inspiraationvälähdyksen aamulla herätessään.

Yleensä pursuava uteliaisuuteni ja intoni nauttia Pariisin kulttuurin rikkaudesta laskee kuin lehmän häntä siinä vaiheessa, kun näen museon edessä jonottavan ihmismäärän tai kun presidentinlinnan tutustumiskäynnillä kerrotaan olevan aamupäivällä jo kuuden tunnin jono. Kesällä siis kannattaisi mennä piknikille toukokuisena arkipäivänä kun on puolipilvistä ja sääennuste pitää vesikuuroja mahdollisina.

Opin polku kunnon pariisilaiseksi on ollut siis välillä kivikkoinen tie. Olen opetellut ennakoimista ja ihmismassan sietämistä. Sunnuntai-iltapäivät ei ole ainoa asia, jossa olen samalla aallonpituudella pariisilaisten kanssa. Pystyn saamaan yhteyden jopa valtaosaan ranskalaisista ja valtavaan joukkoon ulkomaalaisia sukeltaessani haaveilemaan lomista. Lomat tietenkin aikataulutan sopimaan kaikkien muidenkin ranskalaisten loma-aikoihin, kesäkuun puolestavälistä elokuun puoleenväliin, silloin kun on takuuvarmasti upeimmat säät.

Taas kerran onnistuin siinä, sain todennäköisesti vuosikymmenen omaperäisimmän lomaidean. Pienet hehkulamput syttyvät pääni päälle yksi toisensa jälkeen. Idyllinen talo jostain Etelä-Ranskasta. Mielellään uima-altaalla. Tarpeeksi iso, jotta mukaan voi kutsua koko suuren perheen.  Ai niin, lentokentän läheisyydestä, jotta Suomesta ei ole liian pitkä aika matkustaa. Lähellä merta, näköalalla, omassa rauhassa, mutta mielellään aika kaupungin keskustassa, ai niin, ja mielellään tietenkin kohtuullisella budjetilla. Olen luova ihminen, taidokas haaveilija elämän herkkusuu.

Istahdan tietokoneeni ääreen ja hetken sormieni sauhuttua näppäimistöllä tunnen miten niille lyödään jämäkkä isku kaksi päivää kuivuneella koppurapatongila. Olkapäälle istahtaa pieni nenäkäs baskeripäinen herra, joka haukkaa kuivaa patonkiansa. Hän pudistelee päätään pettyneenä  muistuttaen minua koppavasti siitä, miten taas kerran olen onnistunut saamaan saman idean unelmalomasta kuin kaikki muutkin.

Hieman lannistuneena puhallan näppejäni, haen tunnollisen suomalaisen sisuni avukseni ja jatkan etsintöjäni ja vertailujani  pitäen itsepäisesti unelmistani kiinni. Täytyyhän jokaisessa jonossa olla ensimmäinen onnekas, joka pääsee sisään välttäen mahdollisesti kuuden tunnin jonotuksen tai kannoilla kääntymisen ja luovuttamisen katkeruuden.

Pidän peukkuni terävästi pystyssä ja muilla sormilla naputan uhmakkaasti koko Rivieran vuokrattavat loma-asunnut läpi. Ja sitten, TÄRPPI ! Aika pysähtyy hetkeksi, vajoan taas unelmoimaan pursuavasta perheidyllistä ja kesälomasta täydellisessä ympäristössä. Sitten kaikki kiihtyy. On toimittava, jotta voin kerrankin olla jonon ensimmäinen onnekas ! Hoidamme ennakkovarauksen, liput Suomesta, liput Pariisista, aloitamme ohjelman suunittelun, kollektiivisen unelmoinnin, neuvottelut ja viestinnän ristiin rastiin. Tohinan rauhoituttua hengästyneenä ja onnellisena  käännän katseeni ensin toiselle olalleni. Näytän kieltä koppavalle patonginnakertajalle, joka ei uskonut minun oppivani koskaan ennakoivaksi pariisittareksi. Sitten käännän katseeni toiselle olalleni ja nostan pienen sisu-herran ilmaan onnitellen taas kerran hänen sinnikkyyttänsä ja tahtoansa. Nyt on lupa keskittyä hetken peukaloiden pyörittämiseen ja tulevasta lomasta haaveiluun.

Askel eteenpäin pariisitar-koulussani : tartu tärppiin ja pistä tohinaksi ! Se palkitaan.

Saippuaooppera ranskalaisittain : Hollande –Trierweiler –Gayet

Vaikuttaa siltä, että kansa tarvitsee leivän ja sirkushuvien lisäksi henkilön, jota saa kaikella luvalla pilkata. Se on julmaa, mutta koska emme tunne häntä henkiökohtaisesti unohdamme rippeetkin myötätunnosta. Illallisen ääressä tämä henkilö toimii takuuvarmana keskustelun avaajana, kaikki ovat yksimielisiä hänen typeryydestään, hän raivostuttaa ja naurattaa, viihdyttää meitä uusilla juonteenkäänteillään.

Suomessa tämä rooli näytettäisiin antavan helposti suhteellisen harmittomille nykäsille ja tukiaisille, mutta täällä Ranskassa jatkuvan arvostelun, pilkan ja juoruilun kohteena ovat presidentit, kukin vuorollaan. Heti Francois Holland :in valinnan jälkeen media keskittyi rakentamaan hänestä kömpelön, typerän, hitaan ja ennenkaikkea virkaansa epäpätevän kuvan. Häntä kutsutaan hyytelöksi, pieneksi vitsiniekaksi, vaahtokarkiksi, pingviiniksi. Ei kovin imartelevaa miehelle, jolta odotetaan jykeviä hartioita, vankkaa selkärankaa, karismaa ja uskottavuutta.

Uusimmat juorut pikku pingviinistämme ovat varmasti kantautuneet Suomeenkin. Valta on aina tuonut mukanaan kauniita naisia. Ei kait siis ole yllättävää, että perunalta näyttävä presidenttimme on saanut sisäisellä kauneudellaan ja piilevällä viisaudellaan hurmattua kauniin ja tietenkin lähes 20 vuotta nuoremman näyttelijättären Julie Gayet :in. Emme tarvitse saippuaoopperoita, juorut korkeimman eliitin juonenkäänteistä ovat niin mehukkaita.

Tiivistän kansallisen « kaunareidemme » viimeisimmät jaksot parin viikon ajalta. Kaikki lähti liikkeelle kun Voici-juorulehti paljasti presidenttimme salarakkaan. Jotta salaperäisten tapaamisten näyttämö olisi tarpeeksi yllätyksellinen, lemmenpesäksi oli valittu korsikalaiseen mafiaan kuuluvan 2013 ehdollisen vankeusrangaistuksen saaneen Michel Ferracci :n asunto presidentin virka-asunnon läheisyydestä. Jälkeenpäin on vakuuteltu, että kyseessä on täysin järjetön valhe. Lehtitietojen mukaan suhde on kestänyt jo kaksi vuotta ja pysynyt täysin salassa presidenttimme viralliselta naisystävältä Valérie Trierweiler :ilta. Uusimmat villit juorut, joita tänään on kiirehditty syyttämään perättömiksi, kertovat kuinka Trierweiler sai Voici-juorulehden nähtyään hermoromahduksen ja tuhosi täysin Holland :in virallisen työhuoneen. Hän olisi huhujen mukaan rikkonut valtion arvokkaita taideteoksia, antiikkia ja muuta omaisuutta aiheuttaen 3 miljoonan euron vahingot. Jotta ihmisten mieliin iskostuisi vielä vaikuttavampi otos saippuasarjasta, juorut kertovat kuinka turvamiehet olivat joutuneet tulemaan lopulta väliin pistäen « premièr dame » :mme kankkuun ruiskeen rauhoittavaa, jotta hänet saatiin baareille ja sairaalaan rauhoittumaan.

Petetty nainen, vaarallinen nainen, miten sairaalassa turvassa/eristyksessä oleva « lepäävä » naarasleijona saadaan pidettyä tyynenä ja käyttäytymään koreasti vihdoin vapaaksi päästyään ?

Entä kuka voi olla tämän petollisen kolmiodraaman paljastumisen takana ? Kansa heittää vettä myllyyn, Dominique Strauss-Kahn, astu näyttämölle, kansa huutaa ! Mikä voisikaan olla mehukkaampi teoria kuin DSK:n kosto ? Dominique Strauss-Kahnista povattiin presidenttiä Sarkozyn seuraajaksi hänen ollessaan Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja. Salaliittoteoriat väittävät, että Martine Aubry ja Francois Hollande tunsivat DSK :n heikkouden naisiin ja he olisivat siten virittäneet kuuluisan ansan Sofitel-hotellissa. DSK :n langetessa hotellisiivoojan seksuaaliseen häirintään, hän joutui jättämään presidentinehdokkuutensa.

Toisaalta Holland :in ex-vaimolla on kaikki ainekset kaunaan, hän hävisi Sarkozylle presidentinvaaleissa ja hänestä ei tullut edes First Lady :ä Fraçois Hollanden valitessa rinnaleen nuoremman naisen.

Hyytelö tärisee, kansa odottaa malttamattomana uutta jaksoa lempi saippuasarjastansa Elyseestä. Ja minä pikku ranskareportteri pidin teidät ajan tasalla siltä varalta, jos arki niin mukavan ja suositun Niinistön kanssa välillä tylsistyttää.

Kuva: vivi mac

Kuinka kasvatetaan Bébé suomalaisittain ?

Pitkältä joululomalta Suomessa mukaani tarttui paljon huomiota saanut Pamela Druckerman :in kirja « Kuinka kasvattaa bébé » . Kirja kuuluu mielestäni hupilukemisen sarjaan, vähän samaan tyyliin kuin naistenlehtien parisuhdepohdinnat. Tiedoksi heille, jotka eivät ole kirjasta kuulleet, siinä käsitellään amerikkalaisen ja ranskalaisen vanhemmuuden eroja ja pariisilaisten äitien tapaa kasvattaa lapsistaan sivistyneitä, helppoja ja sopeutuvia.

Kirjasta tulee sellainen olo, että amerikkalaiset äidit olisivat hyvin pihalla, täysin maalaisjärjen ulottumattomissa, neuroottisia ja lukemattomien tutkimustulosten, lapsipsykologien ja journalistien heitteleminä kuin merihädässä olevia poloja, jotka ovat pulassa lastensa kanssa. Ranskalaisista äideistä annetaan mielikuva kasvattajina, jotka luonnostaan osaisaavat kouluttaa hienovaraisesti lapsensa kaunistapaisiksi unelmalapsiksi.  Jokainen tietenkin oivaltaa kyseessä olevan reipas yleistäminen, mutta taitaa rivien väliin silti olla kylvettynä muutama totuuden siemen.

Voi kun tämän vertailun saisi Suomen ja Ranskan osalta. Kummalla puolella te Suomessa asuvat äidit tunnette olevanne ?  Nukkuvatko lapsenne täydet yöt jo muutaman kuukauden ikäisinä ? Miten suhtaudutte lapsienne ruokiin, ovatko he minikokoisia herkkusuita, jotka haluavat maistella yhtä erikoisia ruokia kuin tekin vai menettekö ihan mieluusti vauvanruokalinjalla ? Leipovatko pikkutaaperot kanssanne vai yritättekö pitää täystuhon mahdollisimman kaukana jauhopurkista ?

Mietin omalta osaltani, että onko minusta tullut pikkuhiljaa suomenranskalainen vai muistuttaako ranskalaisten kasvatus arvoiltaan suomalaista tapaa opettaa lapset elämään ?

Toisaalta kirjasta huomaa taas kerran miten äidit yhtenään vertaa itseään toisiin ja miettii ovatko he parhaalla tavalla äitejä, he kyseenalaistavat valintojaan ja miettivät osaavatko he edistää ja auttaa lasta kasvussaan. Itsekin törmään jatkuvasti kommetteihin jotka saavat käsikarvani jumppaamaan. Miksi se oma tapa olisi oikea tai väärä ? Jos tietty tapa toimia sopii omaan lapseen, omaan elämäntapaan ja omaan perheeseen ja lapsen kanssa on helppoa elää arjessa ja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, niin se on varmasti jo hyvä. Tuskin sormiruokailu, alle vuoden ikäisen vaipattomuus, hienot vaatteet vs. käytännöllinen kura-asulook, unikoulu tai perhepeti tekevät kenestäkään yksinään parempaa aikuista tai onnellisempaa lasta.

Tämä oli taas tälläinen lapsiteema kahden eri kulttuurien tavoista kasvattaa lapset. Olisi ihan mahtava saada kommetteja, heiltä jotka ovat kirjan lukeneet tai jotka muuten haluavat jakaa näkemyksensä.

Nautinnollista vuotta 2014 !