Motivaatio sanoo: "kiikunkaakun" !

Kiikun kaakun, ylös ja alas, motivaationi heilahtelee keinuvasti edestakaisin ja minä yritän tasapainotella ja hallita heiluria parhaani mukaan.

Motivaatio on tehokas puskuri viemään eteenpäin, mutta miten motivoisin motivaatiotani? Paras motivaationi tsemppaaja on oma mieheni, mutta tehokkainta olisi oppia saamaan itse hyvä energia liikkeelle.

 

Merkittävä motivaation jähmettäjä taitaa olla pelko ja luottamuksen puute. Rohkea askel on jo tarttua unelmastaan kiinni ja uskaltautua yrittämään.

Unelmani olisi tuoda suomalaisten kuluttajien saataville upea ranskalainen lastenvaatetarjonta, ei vain muutamaa merkkiä vaan toivottaa virtuaalisesti kaikki suomalaiset vanhemmat tutustumaan ja shoppailemaan Pariisin lastenvaateputiikkeihin ja siten parantaa huomattavasti nykyistä lastenvaatetarjontaa Suomessa. Projektini mutkikkuus, laajuus ja nettikaupan ja -palveluiden kiemuroiden tunteminen ja hallitseminen saa minut välillä jumiin ja tainnuksiin.

Sukeltaessaan uudenlaiseen projektiin saa kokea upeita elämyksiä, onnistumisen tunteita ja ennen kaikkea oppia ihan valtavasti. Kaiken mukaansatempaavan ja positiivisen vastapainona on, että usein saa ryystää myös kunnolla vettä nenäänsä, pettyä palautteeseen, huomata miten vaikea on innostaa ihmisiä mukaan, miten kallista ulkopuolinen apu voi olla ja miten oma aika, taito ja kädet eivät riitä kaikkeen tekemiseen. Sitten on noustava pinnalle ja uskallettava painaa pää uudelleen veden alle epämielyttävästä kokemuksesta huolimatta, siitä välittämättä, ettei jatkuvasti hallitse tilannetta eikä tiedä suuntaa mihin räpiköidä. Välillä virta saakin viedä, se opettaa.

 

Muistutan mieleeni tehokkaaksi kokemani motivointimenetelmän. Esitän itselleni kysymyksen : «  mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua projektini suhteen, mikä olisi epäonnistumista ». Olisin epäonnistunut, jos en edes yrittäisi, jos en olisi ottanut opiksi ja jos vuosien päästä jossittelisin ja katuisin.

Motivaationi rohkaistuu jälleen kun muistutan mieleeni, mitä minulla on voitettavana. Oma projektini on tuonut kotiäitiyden oheen mielenkiintoista ajattelutyötä, pitänyt minut hieman yhteydessä työelämään, minua neuvoneet ihmiset ovat olleet rikastuttavia oppeineen ja olen laajentanut tietoani tutustumalla erilaisiin mahdollisuuksiin ja menetelmiin. Tutkimusmatkani on ollut rikas ja sillä on varmasti vielä paljon annettavaa. Sen aarteet ovat vielä itsellenikin mysteeri. Ehkä löydän vielä itseäni täydentävän yhtiökumppanin, loistavan yrityksen, jonka tiimiin haluan mukaan tai onnistun lopulta rakentamaan pienen ja pippurisen yrityksen, joka löytää asiakaskuntansa suomalaisista kuluttajista ja joka kehittyy heidän kanssaan.

 

Aarteen metsästys siis jatkukoon, mitään ei ole menetettävänä, matka opettaa jo itsessään ja ehkä lopulta yllättyy itsekin mihin reitti lopulta on kuljettanutkaan. Tutkimusmatkailijan onni on vapaus, kantava voima uteliaisuus ja pelko tuntemattomuus.

Nyt on vedetty taas keuhkot ilmaa ja rohkeutta täyteen, nipistetään nenästä ja toivotaan, että sukellusmatka veisi taas uusille ja opettavaisille aalloille.

Tässä pieni tyylinäyte: täysin uusi laji, tyylistä viis, mutta piti yrittää ja kömmähtää, kokea ja uskoa, että aallot vie.

Pikku Pariisi aikuistuu ja saa pikkuveljen

Blogiperheeni on kasvanut uudella ja vielä hyvin pienellä blogipoikasella.

 

Uusi blogini "Lasten Pikku Pariisi" tarkastelee tästä lähtien Pariisin tarjontaa perheen pienokaisille ja tämä vanha Pikku Pariisi-blogi aikuistuu siten, ettei täällä enään ihastella lasten vaatteita, puhuta löytämistäni kuvakirjoista ja leluista tai muutenkaan pyöritä lapsiteeman ympärillä.

Täältä saa siis tulevaisuudessa seurata aikuisen vakavaa pohdintaa ja kevyempää puntarointia Pariisilaisarjesta, kulttuurieroista ja sen semmoisesta. Aihetoiveita otetaan vastaan !

 

Mukavaa päivää kaikille.

 

Toivottavasti löydätte uuden blogini ja kerrotte siitä myös tutuillenne.

 

http://pikkupariisi.blogspot.fr

 

Liisa

Pieni suuri toive

 

Olen taas kerran törmännyt siihen tosiasiaan, että meillä monilla on omaa elämäämme kohtaan niin kovin ristiriitaiset vaatimukset. Hakkaamme päätämme seinään, kun palapelin palaset eivät loksahda kuin itsestään paikoilleen. Toki voi olla haasteellista rakentaa palapeliä kukkaniityn kuvasta, jos vain osa palasista koostuu kukkasista ja toiset taas kuuluvat aivan toiseen palapeliin.

Opetan juuri pojalleni, että jokaisella palasella on aivan tietty paikkansa ja survominen ei johda mihinkään vaan palapelin paloja pitää hienovaraisesti kääntää, jotta ne loksahtavat vaivattomasti paikoilleen.

Itse jatkan silti sinnikkäästi palojen survomista, päättäväisenä siitä, että rakennan aivan oman näköisen palapelini, enkä tyydy itsestäänselviin paloihin ja aukkoihin.

Olen tilannut palapelin, jonka kuva pitäisi valmistuttuaan muistuttaa onnellisen yksinkertaista ja luonnollista lapsiperheen arkea. Siinä äidillä on aikaa lapsilleen ja äidin työaika vastaa kerhon aukioloaikoja. Työ on joustavaa, mielenkiintoista ja haastavaa ja kaiken lisäksi kyse on omasta projektista, josta voi olla ylpeä ja jolla kokee olevan itselleen merkitystä. Tirautan kyyneleen mieheni olkapäälle eräänä iltana, että enhän pyydä edes kuuta taivaalta, vain tavallista ja onnellista pienen perheen tulevaisuutta. Ja hän saa minut taas kerran ymmärtämään miten pieneltä kuulostava toive voi olla monimutkainen ja haastava toteuttaa, mutta miten on silti yritettävä parhaansa.

Nykynaisten palapelit näyttävät koostuvan lukemattomista pienen pienistä taivaspaloista, joita saa pyöritellä kädessään ja tuskastella, että miten kummassa nämä kaikki saa yhdistymään harmooniseksi kokonaisuudeksi.  

 

Opetan pojalleni miten hän pääsee tavoitteeseensa. Luulen, että hänen olisi hyödyllistä oppia tekemään elämässään myös paremmin kompromisseja kuin äitinsä. Ja uskon, että äidin olisi opittava, että jos haaveilee nykymaailmassa « vain pienestä mukavasta arjesta », johon kuuluu mielenkiintoinen ja haastava työ (mielellään myös mukavalla palkalla), läsnäoleva äiti ja tarpeeksi tunteja vuorokauteen, on oltava valmis hikoilemaan kellon ympäri, olemaan maltillinen ja joustava.

Nyt siis hikoilemaan projektin pariin, jotta voin olla seuraavaksi valmis olemaan 100 % läsnäoleva leikkisä äiti ja jotta jonain päivänä palapelini valtava sininen taivas olisi kauniin aurinkoinen.

Ja te lukijat, joilla on enemmän elämänkokemusta ja oivalluksia aiheesta tai jotka olette päässeet pitkälle palapelinne rakennuksen kanssa, voih, jakakaa mielellänne minun kanssa viisauteenne.

Ja muille myötätuntoni jokaisen omaan palapeliprojektiin, enemmän tai vähemmän monimutkaiseen. Jatketaan palojen pyörittelyä ja pyöritellään niitä yhdessä.

Mukavaa päivää kaikille.