lauantai 15. helmikuuta 2014

Löytääkö helmeni uudet omistajansa?


Viimeisien kuukausien aikana olen kehitellyt ja pohtinut, mikä olisi kaikkein paras tapa tuoda Suomeen pieni pala Ranskaa, jotain erilaista, pohjoismaalaisesta valtamuodista poikkeavaa. Oman yrityksen perustaminen, edes perustamisen harkitseminen ja markkinatutkimuksen tekeminen on kova työ ja siksi uskon motivaation olevan välttämätöntä onnistuakseen. Motivoituakseni tarvitsen idean, johon oikeasti uskon ja jonka haluan vilpittömästi jakaa muiden ihmisten kanssa.

Opintoni muodin alalla ja yli kymmenen vuoden kokemus myynnistä, erityisesti viimeisen 8 vuoden kokemus laadukkaiden jopa luksusmerkkien edustamisesta, ohjasi minut luonnollisesti laadukkaiden vaatteiden pariin. Lapsen saaminen sai minut hyppäämään lastentuotteiden maailmaan ja  ranskalaisten tuotteiden ei ollut vaikea saada minua ihastumaan niihin.

Toiveeni olisi tutustuttaa suomalaiset arvostettuihin lastenvaatemerkkeihin, jotka edustavat tyyliltään Keski-Eurooppalaista hillittyä tyylikkyyttä, klassisia monikäyttöisiä vaatteita ja laadukkuutta.  Havaintojeni mukaan Suomessa lastenvaatemuoti on kovin erilaista kuin Keski-Euroopassa. Se on tyyliltään retroa, värikkäitä printtejä, reippaan graafista, rentoa ja leikkisää. Siinä tyylissä ei ole mitään vikaa ja on hienoa miten vaatteiden mukavuuteen kiinitetään huomiota. Lasten tärkein työ on leikki ja vaatteiden tulee mahdollistaa liikkumaan opettelu, hassuttelu ja rento oleskelu. Kaiken käytännöllisen ja  reippaan mukavuuden lomasta olen kuitenkin kuullut apua-huutoja. Kaikkien silmää pohjoismaalainen lastenmuoti ei vain miellytä tai ainakin olisi kaipuu vaihteluun silloin tällöin.

Projektini etsii vielä muotoaan ja konkreettisiin tuloksiin menee vielä hetki. Omat sormeni syyhyää, olisi ihana ottaa jättiaskelia eteenpäin ja saada tuntumaa todellisesta kysynnästä eikä ihanteellisen vaatekaapin haaveesta, joka ei vastaa lopullista ostokäyttäytymistä.

Päätin tehdä pienen testin. Lähdin kohdeasiakasryhmäni puolesta pienelle shoppailureissulle. Ostin arvostamiani ja hyviksi koettuja Jacadin talvivaatteita ja ajattelin esitellä ne teille ja ystävillenne, jotka voisivat olla niistä kiinostuneita. Tässä ostoskierrokseni antia, pieniä helmiä, katsotaan löytyykö niille Suomesta uusia omistajia. Tietenkin kaikki muukin palaute on tervetullutta. Kiinostuneet, ottakaa suoraan yhteyttä minuun osoitteeseen saarikkoliisa @ hotmail . com

 

Jacadin beige neule. Koko 2 vuotta 88cm, koostumus 80% villa 20 % polyamidia. Ei ole koskaan kättetty. Vuoden 2013-2014 mallistosta. Hinta 60 € + postituskulut
 
 
Jacadin hurmaava vuorellinen pikkutytön hame. Hame on kietaisumalli, joka kiinitetään neppareilla ja soljilla.Materiaali villasekoite. Koko 4 vuotta / 104 cm. Vuoden 2013-2014 mallistosta, täysin käyttämätön. Hinta 50 € + postituskulut

 
Jacadin tyylikäs villasekoiteneule 2 vuotiaalle (koko 88 cm). Sesonko talvi 2013-2014, aivan uusi, käyttämätön. Hinta 65 € + postituskulut 


 
 Jacadin kauluspaita pienelle herrasmiehelle. Koko 2 vuotta /88 cm. Materiaali puuvillaa, kaulus tummansinistä vakosamettia. Talven 2013-2014 talvimalistosta, täysin käyttämätön.
Hinta 45 € + postituskulut

Jacadin ihastuttava tyttöjen tikkitakki kevääseen. Koko 3-vuotta / 96 cm. Talven 2013-2014 mallistosta, käyttämätön. Kauluksen vuoressa piilotettava huppu sadepäivän varalle.
Hinta 60€ + postituskulut



Jacadin yksinkertainen tyttöjen mekko 10-vuotiaalle (koko 140 cm). Materiaalilta ihan pehmeää angora, villa, puuvilla sekoite +hieman viskoosia ja nylonia. Hinta 50 € + postituskulut


 
Jacadin ihana toppaliivi 3-vuotiaalle pojalle (koko 96cm). Ihanan lämmin ja tyylikäs asu neuleen seuraksi keväällä. Hinta 80 € + postikulut.

2 kommenttia:

  1. Löysin vasta blogiisi:) Onko vaatteet vielä myynnissä, olisin kiinnostunut tuosta tyttöjen tikkitakista -M-

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa blogiini! Tikkitakki on vielä myynissä ja varmasti paksuudeltaan pian sopiva kevättakiksi. Yksityisviestiä voi laittaa osoitteeseen saarikkoliisa @ hotmail . com

    VastaaPoista