Pikku-Monsieurin protesti saastepilvelle

 

 

Saastepilvi ei oikein tuntunut vastaavan kuvaa, jonka haluan pian puolitoista vuotiaalle Pikku-Monsieurilleni Pariisista välittää, eikä liioin sitä kuvaa, jolla haluan toivottaa uudet vierailijat tutustumaan kotikaupunkiini. Haluan opettaa pojalleni arvon, että asioihin voi vaikuttaa ja kaikkea ei tarvitse hyväksyä sellaisenaan, omalla asenteella ja panoksella on paljon väliä.

 

Niinpä tartuimme Pikku-Monsieurin kanssa pensseliin, unohdimme tummat saastepilvet ja väritimme uuden positiivisemman kuvan Eiffelin edustan Champ-d- Mars-puistosta. Pieni protesti oli paikallaan, sillä emme voi hyväksyä masentavia pilviä pilaamaan kevätonnea, haalentamaan puistojen kukkaloistoa tai estämään meitä ulkoilemasta ilman silmien kutitusta.

 

 

Tässä yhteistyömme tulos ja tavoite tulevaisuuteen.

 

 

Pilttejä pilkkaamatta

« Uskon, että olet nykyaikainen nainen ja tiedän sinun arvostavan työntekoa, en ole huolissani suhteesi, luotan että palaat pian takaisin töihin ». Näin entinen päällikköni suhtautui aikoinaan raskausuutiseeni. Olen pitänyt Ranskassa asuessani aina työn ja yksityiselämäni visusti erillään. Kyseiseltä päälliköltä oli siten jäänyt tutustumatta minun perinteisiin perhearvoihin ja hän kuvitteli, että palaisin 3 kuukauden äitiysloman jälkeen töihin tyytyväisenä muutaman kuukauden kokemukseen kotiäitiydestä.

Olen edelleenkin tyytyväinen ja motivoitunut kotiäiti, vaikka sivussa puuhaankin projektiani. Työtä riittää, jos seuraa ranskalaisten lapsiin erikoistuneiden ammattilaisten neuvoja. Tärkeimmäksi tehtäväksi äideille annetaan lapsen elämysten rikastuttaminen, lapselle herättelevien kokemuksien tuottaminen. Ideoita tähän « herättelyyn » tulee joka puolelta, niin kerhon perehtyneeltä henkilökunnalta, tarhatädeiltä, sukulaisilta ja kirjoista. Tähän lasten aistien ja kokemusten rikastuttamiseen kuuluu mitä erilaisempia elämyksiä märän ruohon tuntemisesta, vesihyrrän toiminnan tutustumiseen, muovailuvahan muotoiluun tai erilaisten pintojen kosketteluun.

Yksi erityisen tärkeä rikastuttaja on ruokailu, nautiskelu ja ruokakulttuuriin opettaminen. Olen hypännyt mukaan tähän lasten gastronomiakoulutukseen ja se on aika hauskaakin. Aloitin ruokiin totuttelun jo varhain pikkuvauvan kanssa. Haistelimme usein erilaisia ruokia, mausteita ja yrttejä, joskus ne saivat nenän ryttyyn ja toisinaan ne houkuttelivat nuuskuttamaan vielä tarkemmin. Kiinteiden ruokien astuessa kuvioihin, marssimme torille ja aloitimme sosereseptien kehittelyn. Pian laitoin joukkoon milloin mitäkin maustekaappimme pursuavasta valikoimasta ja nuolin näppejäni kun sosetta ei riittänytkään omalle lautaselleni.

Nyt mössöt ovat jo takanapäin ja pojastamme on kasvamassa kunnon herkkusuu. Jos ruokaan lataa niin paljon positiivista energiaa ja uskoa sen nautinnollisuudesta kuin Ranskassa monesti tehdään, on sen sanoman tartuttava myös lapsiin. Jos lähtee siitä periaatteesta että lapsikaan ei syö kasvaakseen vain nauttiakseen ruokailusta  ja tarjoiltava ruoka on sen mukaista, niin ei kait lapsi voi kuin kasvaa kunnioittamaan hyvää ruokaa.

Lisäksi hitaasti syöminen aikuisten kanssa opettaa kärsivällisyyttä. Kun ruoan jälkeen pitää odottaa hetki ennen kuin juusto saapuu leivän seuraksi ja kun juuston jälkeen vielä pitää odottaa, että tuore hedelmä kuoritaan jälkiruoaksi, on lapsen maltettava odottaa.  

Tämä nykyaikainen nuori nainen siis jatkaa täällä hellan ääressä hääräilyä ja jopa miettii miten onnellien on kun voi hypätä hetkeksi pois työelämästä ja tutustua myös toisenlaisen elämän haasteisiin, tavoitteisiin ja palkintoihin.

Kuinka kasvatetaan Bébé suomalaisittain ?

Pitkältä joululomalta Suomessa mukaani tarttui paljon huomiota saanut Pamela Druckerman :in kirja « Kuinka kasvattaa bébé » . Kirja kuuluu mielestäni hupilukemisen sarjaan, vähän samaan tyyliin kuin naistenlehtien parisuhdepohdinnat. Tiedoksi heille, jotka eivät ole kirjasta kuulleet, siinä käsitellään amerikkalaisen ja ranskalaisen vanhemmuuden eroja ja pariisilaisten äitien tapaa kasvattaa lapsistaan sivistyneitä, helppoja ja sopeutuvia.

Kirjasta tulee sellainen olo, että amerikkalaiset äidit olisivat hyvin pihalla, täysin maalaisjärjen ulottumattomissa, neuroottisia ja lukemattomien tutkimustulosten, lapsipsykologien ja journalistien heitteleminä kuin merihädässä olevia poloja, jotka ovat pulassa lastensa kanssa. Ranskalaisista äideistä annetaan mielikuva kasvattajina, jotka luonnostaan osaisaavat kouluttaa hienovaraisesti lapsensa kaunistapaisiksi unelmalapsiksi.  Jokainen tietenkin oivaltaa kyseessä olevan reipas yleistäminen, mutta taitaa rivien väliin silti olla kylvettynä muutama totuuden siemen.

Voi kun tämän vertailun saisi Suomen ja Ranskan osalta. Kummalla puolella te Suomessa asuvat äidit tunnette olevanne ?  Nukkuvatko lapsenne täydet yöt jo muutaman kuukauden ikäisinä ? Miten suhtaudutte lapsienne ruokiin, ovatko he minikokoisia herkkusuita, jotka haluavat maistella yhtä erikoisia ruokia kuin tekin vai menettekö ihan mieluusti vauvanruokalinjalla ? Leipovatko pikkutaaperot kanssanne vai yritättekö pitää täystuhon mahdollisimman kaukana jauhopurkista ?

Mietin omalta osaltani, että onko minusta tullut pikkuhiljaa suomenranskalainen vai muistuttaako ranskalaisten kasvatus arvoiltaan suomalaista tapaa opettaa lapset elämään ?

Toisaalta kirjasta huomaa taas kerran miten äidit yhtenään vertaa itseään toisiin ja miettii ovatko he parhaalla tavalla äitejä, he kyseenalaistavat valintojaan ja miettivät osaavatko he edistää ja auttaa lasta kasvussaan. Itsekin törmään jatkuvasti kommetteihin jotka saavat käsikarvani jumppaamaan. Miksi se oma tapa olisi oikea tai väärä ? Jos tietty tapa toimia sopii omaan lapseen, omaan elämäntapaan ja omaan perheeseen ja lapsen kanssa on helppoa elää arjessa ja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, niin se on varmasti jo hyvä. Tuskin sormiruokailu, alle vuoden ikäisen vaipattomuus, hienot vaatteet vs. käytännöllinen kura-asulook, unikoulu tai perhepeti tekevät kenestäkään yksinään parempaa aikuista tai onnellisempaa lasta.

Tämä oli taas tälläinen lapsiteema kahden eri kulttuurien tavoista kasvattaa lapset. Olisi ihan mahtava saada kommetteja, heiltä jotka ovat kirjan lukeneet tai jotka muuten haluavat jakaa näkemyksensä.

Nautinnollista vuotta 2014 !