Patongin ja kaarnan välissä

Onnellisena olen palannut Suomen keväästä Pariisin kesään. Tasapuolisen ihanat ilmat kummassakin, kyllä siis kelpaa palata omaan kaksikulttuuriseen arkeemme.

Oli ihana nähdä taas vuosikausia tuntemiani ystäviäni, sukua ja kotimaisemia, viettää aikaa lapsuudenkodissa, josta ei kyläilijöitä puutu. Lapsenhoitokin sujuu siinä avointenovien mummolassa kuin siivillä kun viihdyttäjiä ja hoitajia on useita.

Mielenkiintoista ja aika hämmentävääkin on silti, että kahteen kulttuuriin juurtuneena tuntuu, että oman lapsuutensa elämää ja suomalaisuutta pääsee tarkastelemaan vähän kärpänen katossa-näkökulmasta. Enään en tunne olevani pelkästään suomalainen ja silti suomen kulttuuri on kuin syvälle ankkuroitunut juuristoni. Lehteni havisevat suurkaupungin huminassa, ranskalaisessa arjessa, mutta välillä tekee hyvää kastella juuria, sillä ne ovat elintärkeät tasapainoni kannata. Siksi Suomeen kaipuu on välillä kovakin. Toisaalta, mitä niillä pelkillä juurilla tekee, jos ei pyrkimys ole kasvaa korkeutta ja haistella uusia tuulia ? Hoidetaan siis juuriamme ja nautitaan siitä, mihin lehtemme voivat ulottua.

Katon kärpänen pääsi siis havainnoimaan, mikä siellä juuritasolla on niin turvallisen kotoisan tuntuista ja miten se on erilaista Pariisin arjessa.

Närpitään, syödään myöhemmin 

Mielestäni suomalaisuuden tärkeä osa on kahvikupponen. Ihmisiä tavataan kotona kahvittelun merkeissä, seurustelu tapahtuu monesti kahvikupin takaata kurkkien ja ruokailukin on kahvittelujen rytmittämä. Jos kahvittelijoita sattuu poikkeamaan aamupäivästä, pieneen hiipivään nälkään sopii aina pull, lounas voi toki siirtyä myöhemmäksi. Asiat tärkeysjärjestykseen !  Kahvittelusta ei kieltäydytä, se on kommunikaation ja sosiaalisen elämän uskollinen kumppani.  Päivällinen tai illallinen eivät näytä olevan yhtä tärkeitä sosiaalisen elämän kannalta, joten ne voivat mukautua. Ranskalaisessa kulttuurissa sitä vastoin lounas ja illallinen ei ole korvattavissa juuri samasta syystä, ne ovat samalla tekosyitä viettää aikaa yhdessä ja keskustella.  Ihmiset lounastavat ja illallistavat kaikki suhteellisen samaan aikaan, kahdentoista ja yhden välillä ja ilta seitsemän ja kahdeksan välillä, siten aikataulut on helppo sovittaa yhteen kuulumisten vaihtoon.

Nähdään ja lenkkeillään

Luonto ja ulkoilma rauhoittavat suomaisen mielen. Ystävien tapaaminen reippailun merkeissä on minusta maailman paras hyötyliikunnan muoto, jota Pariisissa kaipaa. Tekeehän se niin hyvää lähteä luontoon lenkille parantamaan maailmaa ystävän kanssa, vaikka vasta siinä vaiheessa,  kun lapsen on saanut nukkumaan.

Yhdessäolo tekee meidät onnelliseksi

Oman kokemukseni perusteella tuntuisi, että ranskassa tapaamiset ovat useimmiten argumentointujen keskustelujen rytmittämiä ja ne seuraavat jopa tietynlaista kaavaa. Käydään systemaattisesti läpi kummankin uraan liittyvät asiat, haasteet ja näkymät. Kiinostutaan toisen perheestä ja lomasuunitelmista ja sitten keskustellaan tavallisesti läpi muutama ajankohtainen poliittinen tai sosiaalikulttuurinen aihe. Suomessakin tietenkin aiheet voivat olla samoja, muttei se ole yhtä välttämätöntä. Tapaamisten onnistumisen takaa usein yksinkertainen yhdessäolo. Riittää, että jaetaan mukava hetki toisilleen tärkeiden ihmisten seurassa, nauretaan lasten kanssa ja jutellaan keveitä. Se on aika leppoisaa yhteisöllisyyttä. Mutta välillä huomaan, etten tiedä sellaisten tapaamisien jälkeen edelleenkään, miten toinen elää työympäristössään, kokee tulevaisuutensa tai suhtautuu yhteiskunttaan. Niitä keskusteluja saatan välillä kaivata Suomessa ja sitä rentoa yhdessäoloa usein Pariisissa ollessani.

Toki Suomen luotoa ei voi olla kaipaamatta, turvallisuutta ja yhteiskunnan tukea olla ihannoimatta, saunaa ja turkinpippureita haikailematta ja teitä rakkaita ikävöimättä.

Kiitos siis kaikille ja myös Suomelle, juureni voivat taas hyvin ja niillä on antaa energiaa uusien projektien kasvattamiseen.

Bisou Pariisista.

Haukataanko Herraa?

Kun kahdenkeskiset ravintolaillalliset ovat hurjasti harventuneet perheen kasvaessa, on kahden herkkusuun ollut pakko muuttaa tapojaan ja oppia suosimaan kotoisia herkkuhetkiä.

Yhdessä kokkaaminen on ollut mielestäni aina kivaa ja uusien reseptien opettelu ja etenkin niiden maistelu on meillä aika perinteinen viikonloppuohjelma.

Viime viikonloppuna vuorossa oli klassiset ranskalaiset Croque Monsieur-leivät. Kyse on siis perinteisistä ranskalaisista paahdetuista leivistä, joiden välistä tai päältä löytyy hieman sulanutta rapsakkaa juustogratiinia sekä kinkkua. Me teemme suomennettuna « Haukkaa Herraa »-leipämme vohveliraudan tapaisella laitteella, jonka välissä grillaamme leivän täytteineen.

Paras herkkuhetki on jaettu herkkuhetki, siksi haluan jakaa kanssanne tämän niin mielettömän helpon pikkureseptin, jonka voi loihtia kädenkäänteessä.

Pieni niksi, joka muuttaa tavanomaisemmankin arkisen ruoan, on tietenkin vaihtaa raaka-aineet totuttua laadukkaampiin ja erikoisempiin. Niin mekin teemme kuumien leipästemme kanssa. Juustoksi laitetaan yleensä raclette-juustoa, eli sulavaa juustoa, mutta suosittelen kokeiltavaksi jotain erikoisempaa juustoa, joka silti pehmenee kuumennettaessa. Me käytimme tryffelisienillä höystettyä gouda-juustoa, johon olemme aivan hurahtaneet laadukkaan kinkun lisäksi.

Ohessa kuva tryffeli-croquesta, joka meitä niin kovasti inspiroi.

 

Tässä siis perusresepti, josta voi lähteä liikkeele :

                Valmistusaika 20 min

                Kypsennys : 15 min

-Paahtoleipää tai muuta vaaleata leipää, laadulla ei niin väliä, valitkaa mieleistänne

-Kinkkusiivuja

-Sulavaa herkullista juustoa, kokeilkaa ja kertokaa minulle mikä suomalainen juusto toimii hyvin

-Voita leipien voiteluun

Ja sitten valmistamaan :

Voidelkaa kaksi leivän siivua, laittakaa päälle kinkku ja valitsemanne juusto ja laittakaa leivät vastakkain.

Jos teillä ei ole käytössänne kuumennettavaa rautaa grillaukseen, voitte paistaa leipänne uunissa 15 minuutin ajan, siten että ne saavat kullanruskean värin.

Tarjoilkaa salaatin kanssa.

Voisiko olla helpompaa reseptiä ? Vain mielikuvitus on rajana eri reseptivariaatioiden suhteen. Jos haluatte haukata mieluummin Madamea, lisätkää väliin paistettu muna vai houkuttelisiko savulohi-cheddar versio tai brie-juusto, tomaatti, sieni croque? Reseptin onnistuminen riippuu siis pääosin valitsemistanne aineksista ja mielikuvituksestanne.

Toinen valmistamamme resepti oli marokkolaiseen tapaan tehty karitsa maustetulla couscous :illa kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kera. Siinä taisi vierähtää reilu tunti, mutta oli vaivan arvoinen. Jos haluatte, niin yritän kehittää siitäkin reseptin jaettavaksi.

Herkullista viikkoa !

Ja muistakaa jakaa kanssani omat hyvät reseptivariaationne.

 

Pilttejä pilkkaamatta

« Uskon, että olet nykyaikainen nainen ja tiedän sinun arvostavan työntekoa, en ole huolissani suhteesi, luotan että palaat pian takaisin töihin ». Näin entinen päällikköni suhtautui aikoinaan raskausuutiseeni. Olen pitänyt Ranskassa asuessani aina työn ja yksityiselämäni visusti erillään. Kyseiseltä päälliköltä oli siten jäänyt tutustumatta minun perinteisiin perhearvoihin ja hän kuvitteli, että palaisin 3 kuukauden äitiysloman jälkeen töihin tyytyväisenä muutaman kuukauden kokemukseen kotiäitiydestä.

Olen edelleenkin tyytyväinen ja motivoitunut kotiäiti, vaikka sivussa puuhaankin projektiani. Työtä riittää, jos seuraa ranskalaisten lapsiin erikoistuneiden ammattilaisten neuvoja. Tärkeimmäksi tehtäväksi äideille annetaan lapsen elämysten rikastuttaminen, lapselle herättelevien kokemuksien tuottaminen. Ideoita tähän « herättelyyn » tulee joka puolelta, niin kerhon perehtyneeltä henkilökunnalta, tarhatädeiltä, sukulaisilta ja kirjoista. Tähän lasten aistien ja kokemusten rikastuttamiseen kuuluu mitä erilaisempia elämyksiä märän ruohon tuntemisesta, vesihyrrän toiminnan tutustumiseen, muovailuvahan muotoiluun tai erilaisten pintojen kosketteluun.

Yksi erityisen tärkeä rikastuttaja on ruokailu, nautiskelu ja ruokakulttuuriin opettaminen. Olen hypännyt mukaan tähän lasten gastronomiakoulutukseen ja se on aika hauskaakin. Aloitin ruokiin totuttelun jo varhain pikkuvauvan kanssa. Haistelimme usein erilaisia ruokia, mausteita ja yrttejä, joskus ne saivat nenän ryttyyn ja toisinaan ne houkuttelivat nuuskuttamaan vielä tarkemmin. Kiinteiden ruokien astuessa kuvioihin, marssimme torille ja aloitimme sosereseptien kehittelyn. Pian laitoin joukkoon milloin mitäkin maustekaappimme pursuavasta valikoimasta ja nuolin näppejäni kun sosetta ei riittänytkään omalle lautaselleni.

Nyt mössöt ovat jo takanapäin ja pojastamme on kasvamassa kunnon herkkusuu. Jos ruokaan lataa niin paljon positiivista energiaa ja uskoa sen nautinnollisuudesta kuin Ranskassa monesti tehdään, on sen sanoman tartuttava myös lapsiin. Jos lähtee siitä periaatteesta että lapsikaan ei syö kasvaakseen vain nauttiakseen ruokailusta  ja tarjoiltava ruoka on sen mukaista, niin ei kait lapsi voi kuin kasvaa kunnioittamaan hyvää ruokaa.

Lisäksi hitaasti syöminen aikuisten kanssa opettaa kärsivällisyyttä. Kun ruoan jälkeen pitää odottaa hetki ennen kuin juusto saapuu leivän seuraksi ja kun juuston jälkeen vielä pitää odottaa, että tuore hedelmä kuoritaan jälkiruoaksi, on lapsen maltettava odottaa.  

Tämä nykyaikainen nuori nainen siis jatkaa täällä hellan ääressä hääräilyä ja jopa miettii miten onnellien on kun voi hypätä hetkeksi pois työelämästä ja tutustua myös toisenlaisen elämän haasteisiin, tavoitteisiin ja palkintoihin.