Patongin ja kaarnan välissä

Onnellisena olen palannut Suomen keväästä Pariisin kesään. Tasapuolisen ihanat ilmat kummassakin, kyllä siis kelpaa palata omaan kaksikulttuuriseen arkeemme.

Oli ihana nähdä taas vuosikausia tuntemiani ystäviäni, sukua ja kotimaisemia, viettää aikaa lapsuudenkodissa, josta ei kyläilijöitä puutu. Lapsenhoitokin sujuu siinä avointenovien mummolassa kuin siivillä kun viihdyttäjiä ja hoitajia on useita.

Mielenkiintoista ja aika hämmentävääkin on silti, että kahteen kulttuuriin juurtuneena tuntuu, että oman lapsuutensa elämää ja suomalaisuutta pääsee tarkastelemaan vähän kärpänen katossa-näkökulmasta. Enään en tunne olevani pelkästään suomalainen ja silti suomen kulttuuri on kuin syvälle ankkuroitunut juuristoni. Lehteni havisevat suurkaupungin huminassa, ranskalaisessa arjessa, mutta välillä tekee hyvää kastella juuria, sillä ne ovat elintärkeät tasapainoni kannata. Siksi Suomeen kaipuu on välillä kovakin. Toisaalta, mitä niillä pelkillä juurilla tekee, jos ei pyrkimys ole kasvaa korkeutta ja haistella uusia tuulia ? Hoidetaan siis juuriamme ja nautitaan siitä, mihin lehtemme voivat ulottua.

Katon kärpänen pääsi siis havainnoimaan, mikä siellä juuritasolla on niin turvallisen kotoisan tuntuista ja miten se on erilaista Pariisin arjessa.

Närpitään, syödään myöhemmin 

Mielestäni suomalaisuuden tärkeä osa on kahvikupponen. Ihmisiä tavataan kotona kahvittelun merkeissä, seurustelu tapahtuu monesti kahvikupin takaata kurkkien ja ruokailukin on kahvittelujen rytmittämä. Jos kahvittelijoita sattuu poikkeamaan aamupäivästä, pieneen hiipivään nälkään sopii aina pull, lounas voi toki siirtyä myöhemmäksi. Asiat tärkeysjärjestykseen !  Kahvittelusta ei kieltäydytä, se on kommunikaation ja sosiaalisen elämän uskollinen kumppani.  Päivällinen tai illallinen eivät näytä olevan yhtä tärkeitä sosiaalisen elämän kannalta, joten ne voivat mukautua. Ranskalaisessa kulttuurissa sitä vastoin lounas ja illallinen ei ole korvattavissa juuri samasta syystä, ne ovat samalla tekosyitä viettää aikaa yhdessä ja keskustella.  Ihmiset lounastavat ja illallistavat kaikki suhteellisen samaan aikaan, kahdentoista ja yhden välillä ja ilta seitsemän ja kahdeksan välillä, siten aikataulut on helppo sovittaa yhteen kuulumisten vaihtoon.

Nähdään ja lenkkeillään

Luonto ja ulkoilma rauhoittavat suomaisen mielen. Ystävien tapaaminen reippailun merkeissä on minusta maailman paras hyötyliikunnan muoto, jota Pariisissa kaipaa. Tekeehän se niin hyvää lähteä luontoon lenkille parantamaan maailmaa ystävän kanssa, vaikka vasta siinä vaiheessa,  kun lapsen on saanut nukkumaan.

Yhdessäolo tekee meidät onnelliseksi

Oman kokemukseni perusteella tuntuisi, että ranskassa tapaamiset ovat useimmiten argumentointujen keskustelujen rytmittämiä ja ne seuraavat jopa tietynlaista kaavaa. Käydään systemaattisesti läpi kummankin uraan liittyvät asiat, haasteet ja näkymät. Kiinostutaan toisen perheestä ja lomasuunitelmista ja sitten keskustellaan tavallisesti läpi muutama ajankohtainen poliittinen tai sosiaalikulttuurinen aihe. Suomessakin tietenkin aiheet voivat olla samoja, muttei se ole yhtä välttämätöntä. Tapaamisten onnistumisen takaa usein yksinkertainen yhdessäolo. Riittää, että jaetaan mukava hetki toisilleen tärkeiden ihmisten seurassa, nauretaan lasten kanssa ja jutellaan keveitä. Se on aika leppoisaa yhteisöllisyyttä. Mutta välillä huomaan, etten tiedä sellaisten tapaamisien jälkeen edelleenkään, miten toinen elää työympäristössään, kokee tulevaisuutensa tai suhtautuu yhteiskunttaan. Niitä keskusteluja saatan välillä kaivata Suomessa ja sitä rentoa yhdessäoloa usein Pariisissa ollessani.

Toki Suomen luotoa ei voi olla kaipaamatta, turvallisuutta ja yhteiskunnan tukea olla ihannoimatta, saunaa ja turkinpippureita haikailematta ja teitä rakkaita ikävöimättä.

Kiitos siis kaikille ja myös Suomelle, juureni voivat taas hyvin ja niillä on antaa energiaa uusien projektien kasvattamiseen.

Bisou Pariisista.

Haukataanko Herraa?

Kun kahdenkeskiset ravintolaillalliset ovat hurjasti harventuneet perheen kasvaessa, on kahden herkkusuun ollut pakko muuttaa tapojaan ja oppia suosimaan kotoisia herkkuhetkiä.

Yhdessä kokkaaminen on ollut mielestäni aina kivaa ja uusien reseptien opettelu ja etenkin niiden maistelu on meillä aika perinteinen viikonloppuohjelma.

Viime viikonloppuna vuorossa oli klassiset ranskalaiset Croque Monsieur-leivät. Kyse on siis perinteisistä ranskalaisista paahdetuista leivistä, joiden välistä tai päältä löytyy hieman sulanutta rapsakkaa juustogratiinia sekä kinkkua. Me teemme suomennettuna « Haukkaa Herraa »-leipämme vohveliraudan tapaisella laitteella, jonka välissä grillaamme leivän täytteineen.

Paras herkkuhetki on jaettu herkkuhetki, siksi haluan jakaa kanssanne tämän niin mielettömän helpon pikkureseptin, jonka voi loihtia kädenkäänteessä.

Pieni niksi, joka muuttaa tavanomaisemmankin arkisen ruoan, on tietenkin vaihtaa raaka-aineet totuttua laadukkaampiin ja erikoisempiin. Niin mekin teemme kuumien leipästemme kanssa. Juustoksi laitetaan yleensä raclette-juustoa, eli sulavaa juustoa, mutta suosittelen kokeiltavaksi jotain erikoisempaa juustoa, joka silti pehmenee kuumennettaessa. Me käytimme tryffelisienillä höystettyä gouda-juustoa, johon olemme aivan hurahtaneet laadukkaan kinkun lisäksi.

Ohessa kuva tryffeli-croquesta, joka meitä niin kovasti inspiroi.

 

Tässä siis perusresepti, josta voi lähteä liikkeele :

                Valmistusaika 20 min

                Kypsennys : 15 min

-Paahtoleipää tai muuta vaaleata leipää, laadulla ei niin väliä, valitkaa mieleistänne

-Kinkkusiivuja

-Sulavaa herkullista juustoa, kokeilkaa ja kertokaa minulle mikä suomalainen juusto toimii hyvin

-Voita leipien voiteluun

Ja sitten valmistamaan :

Voidelkaa kaksi leivän siivua, laittakaa päälle kinkku ja valitsemanne juusto ja laittakaa leivät vastakkain.

Jos teillä ei ole käytössänne kuumennettavaa rautaa grillaukseen, voitte paistaa leipänne uunissa 15 minuutin ajan, siten että ne saavat kullanruskean värin.

Tarjoilkaa salaatin kanssa.

Voisiko olla helpompaa reseptiä ? Vain mielikuvitus on rajana eri reseptivariaatioiden suhteen. Jos haluatte haukata mieluummin Madamea, lisätkää väliin paistettu muna vai houkuttelisiko savulohi-cheddar versio tai brie-juusto, tomaatti, sieni croque? Reseptin onnistuminen riippuu siis pääosin valitsemistanne aineksista ja mielikuvituksestanne.

Toinen valmistamamme resepti oli marokkolaiseen tapaan tehty karitsa maustetulla couscous :illa kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kera. Siinä taisi vierähtää reilu tunti, mutta oli vaivan arvoinen. Jos haluatte, niin yritän kehittää siitäkin reseptin jaettavaksi.

Herkullista viikkoa !

Ja muistakaa jakaa kanssani omat hyvät reseptivariaationne.

 

Piknik ranskalaisittain

Piknik ranskalaisittain

Elämä on täyttynyt viime vuosien aikana kovasti sekä omalta että ranskalaisten ystäviemme osalta. Perheet ovat kasvaneet ja monet ovat lähteneet neliömetrien tai työn perässä pois Pariisin keskustasta. Samalla ystävien näkeminen on hankaloitunut entisestään.

Ranskalaisessa kulttuurissa ystäviä nähdään perinteisesti lounaan tai illallisen yhteydessä, pitkän kaavan mukaan. Vieraille tarjoiltava ateria koostuu oikeaoppisesti alkujuomista ja –naposteluista, alkuruoasta, pääruoasta, juustoista, jälkiruoasta ja lopuksi vielä kahveista. Kaikki yksi kerrallaan ja nautiskellen, viiniä tietysti maistellen. Lounaan alkaessa puolelta päivin se loppuu välillä vasta viideltä ! Lisäksi valmistelut vie paljon aikaa ja ovat myös aika kalliita. Onkin siten ymmärrettävää, ettei joka viikonloppu ole mahdollisuus kutsua ja kestitä.  

Omassa lapsuudenkodissani vieraat tulivat ja menivät, kutsuttuina, heidän itsensä kutsumina ja spontaanisti poiketen. Ovet olivat avoimet ja vierailijoita riitti, se oli mukavaa! Heille tarjottiin useimmiten kahvit ja mitä milloinkin oli tehtynä ; piirakkaa, pullaa, tuoreita sämpylöitä. He tulivat tapaamaan meitä, eivät kestittäviksi. He olivat aina tervetulleita, perhe jatkoi elämäänsä siinä ohessa, istuttiin kahvipöydän ääreen lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa, välillä vierailijat piipahtivat vain eteisessä.  Emme kysyneet heiltä, mitä he mieluiten joisivat? Kelpaisiko olut, alkuviini, Perrier, Coca Cola vai tuoremehu? Emme pahoitelleet, ettei kivennäisvettä ollut raikkaana vain huoneenlämpöisenä. Lapsuudenkodissani tarjottiin kahvia, jopa teetä kahvittomille, ja se riitti juomaksi. Se oli minusta ihanan spontaania, rentoa ja sosiaalista.

Toki nuoret perheet Ranskassakin yrittävät tehdä asiat vähän rennommin, muuten kukaan ei näkisi ketään. Läheisten ystäviemme kanssa sovimme usein, että jokainen pariskunta osallistuu lounaaseen, yksi pariskunta tuo alkuruoan, toinen jälkiruoan, kolmas viinit jne. Se on sinänsä kätevää ja helpottaa isäntäparia rahallisesti ja säästää heitä paljolta työltä. Mielestäni tämän kaltaiset lounaspiknikit ovat aivan mainioita, jokainen osallistuu joko kokkaamalla tai leipomalla itse omia bravuureitaan tai ostamalla valmiita herkkuja erikoismyymälöistä.

Toki ei voi yleistää, puhun vain omasta ystäväpiiristäni ja perinteisestä ranskalaisesta tavasta tavata ystäviä. Toisin silti mielelläni Ranskaan hippusen lisää suomalaista kulttuuriani mutkattomasta tavasta tavata spontaanisti ja rennosti ilman hirveää työtä järjestää leppoisa iltapäivä ystävien seurassa.

Blogini yksi tarkoitus on tutustua Suomen ja Ranskan erilaisuuksiin ja napata kummastakin kulttuurista mukavia tapoja, joita voi soveltaa omassa elämässään. Minä haluasin tutustuttaa ystävämme suomalaiseen « avoimet ovet – kahvittelukulttuuriin », ehkä teille voisi olla erilaista kokeilla  ystävien kesken « ranskalaista lounas-piknikkiä ». Vai mitäs sanotte ?

Ensi viikolla matkustan Suomeen kahvittelemaan ja jakamaan pienen hetken arkea mahdollisimman monien kanssa.

 

 

Kuva pienistä purtavista alkudrinkin kanssa.

 

A bientôt.