Patongin ja kaarnan välissä

Onnellisena olen palannut Suomen keväästä Pariisin kesään. Tasapuolisen ihanat ilmat kummassakin, kyllä siis kelpaa palata omaan kaksikulttuuriseen arkeemme.

Oli ihana nähdä taas vuosikausia tuntemiani ystäviäni, sukua ja kotimaisemia, viettää aikaa lapsuudenkodissa, josta ei kyläilijöitä puutu. Lapsenhoitokin sujuu siinä avointenovien mummolassa kuin siivillä kun viihdyttäjiä ja hoitajia on useita.

Mielenkiintoista ja aika hämmentävääkin on silti, että kahteen kulttuuriin juurtuneena tuntuu, että oman lapsuutensa elämää ja suomalaisuutta pääsee tarkastelemaan vähän kärpänen katossa-näkökulmasta. Enään en tunne olevani pelkästään suomalainen ja silti suomen kulttuuri on kuin syvälle ankkuroitunut juuristoni. Lehteni havisevat suurkaupungin huminassa, ranskalaisessa arjessa, mutta välillä tekee hyvää kastella juuria, sillä ne ovat elintärkeät tasapainoni kannata. Siksi Suomeen kaipuu on välillä kovakin. Toisaalta, mitä niillä pelkillä juurilla tekee, jos ei pyrkimys ole kasvaa korkeutta ja haistella uusia tuulia ? Hoidetaan siis juuriamme ja nautitaan siitä, mihin lehtemme voivat ulottua.

Katon kärpänen pääsi siis havainnoimaan, mikä siellä juuritasolla on niin turvallisen kotoisan tuntuista ja miten se on erilaista Pariisin arjessa.

Närpitään, syödään myöhemmin 

Mielestäni suomalaisuuden tärkeä osa on kahvikupponen. Ihmisiä tavataan kotona kahvittelun merkeissä, seurustelu tapahtuu monesti kahvikupin takaata kurkkien ja ruokailukin on kahvittelujen rytmittämä. Jos kahvittelijoita sattuu poikkeamaan aamupäivästä, pieneen hiipivään nälkään sopii aina pull, lounas voi toki siirtyä myöhemmäksi. Asiat tärkeysjärjestykseen !  Kahvittelusta ei kieltäydytä, se on kommunikaation ja sosiaalisen elämän uskollinen kumppani.  Päivällinen tai illallinen eivät näytä olevan yhtä tärkeitä sosiaalisen elämän kannalta, joten ne voivat mukautua. Ranskalaisessa kulttuurissa sitä vastoin lounas ja illallinen ei ole korvattavissa juuri samasta syystä, ne ovat samalla tekosyitä viettää aikaa yhdessä ja keskustella.  Ihmiset lounastavat ja illallistavat kaikki suhteellisen samaan aikaan, kahdentoista ja yhden välillä ja ilta seitsemän ja kahdeksan välillä, siten aikataulut on helppo sovittaa yhteen kuulumisten vaihtoon.

Nähdään ja lenkkeillään

Luonto ja ulkoilma rauhoittavat suomaisen mielen. Ystävien tapaaminen reippailun merkeissä on minusta maailman paras hyötyliikunnan muoto, jota Pariisissa kaipaa. Tekeehän se niin hyvää lähteä luontoon lenkille parantamaan maailmaa ystävän kanssa, vaikka vasta siinä vaiheessa,  kun lapsen on saanut nukkumaan.

Yhdessäolo tekee meidät onnelliseksi

Oman kokemukseni perusteella tuntuisi, että ranskassa tapaamiset ovat useimmiten argumentointujen keskustelujen rytmittämiä ja ne seuraavat jopa tietynlaista kaavaa. Käydään systemaattisesti läpi kummankin uraan liittyvät asiat, haasteet ja näkymät. Kiinostutaan toisen perheestä ja lomasuunitelmista ja sitten keskustellaan tavallisesti läpi muutama ajankohtainen poliittinen tai sosiaalikulttuurinen aihe. Suomessakin tietenkin aiheet voivat olla samoja, muttei se ole yhtä välttämätöntä. Tapaamisten onnistumisen takaa usein yksinkertainen yhdessäolo. Riittää, että jaetaan mukava hetki toisilleen tärkeiden ihmisten seurassa, nauretaan lasten kanssa ja jutellaan keveitä. Se on aika leppoisaa yhteisöllisyyttä. Mutta välillä huomaan, etten tiedä sellaisten tapaamisien jälkeen edelleenkään, miten toinen elää työympäristössään, kokee tulevaisuutensa tai suhtautuu yhteiskunttaan. Niitä keskusteluja saatan välillä kaivata Suomessa ja sitä rentoa yhdessäoloa usein Pariisissa ollessani.

Toki Suomen luotoa ei voi olla kaipaamatta, turvallisuutta ja yhteiskunnan tukea olla ihannoimatta, saunaa ja turkinpippureita haikailematta ja teitä rakkaita ikävöimättä.

Kiitos siis kaikille ja myös Suomelle, juureni voivat taas hyvin ja niillä on antaa energiaa uusien projektien kasvattamiseen.

Bisou Pariisista.

Haukataanko Herraa?

Kun kahdenkeskiset ravintolaillalliset ovat hurjasti harventuneet perheen kasvaessa, on kahden herkkusuun ollut pakko muuttaa tapojaan ja oppia suosimaan kotoisia herkkuhetkiä.

Yhdessä kokkaaminen on ollut mielestäni aina kivaa ja uusien reseptien opettelu ja etenkin niiden maistelu on meillä aika perinteinen viikonloppuohjelma.

Viime viikonloppuna vuorossa oli klassiset ranskalaiset Croque Monsieur-leivät. Kyse on siis perinteisistä ranskalaisista paahdetuista leivistä, joiden välistä tai päältä löytyy hieman sulanutta rapsakkaa juustogratiinia sekä kinkkua. Me teemme suomennettuna « Haukkaa Herraa »-leipämme vohveliraudan tapaisella laitteella, jonka välissä grillaamme leivän täytteineen.

Paras herkkuhetki on jaettu herkkuhetki, siksi haluan jakaa kanssanne tämän niin mielettömän helpon pikkureseptin, jonka voi loihtia kädenkäänteessä.

Pieni niksi, joka muuttaa tavanomaisemmankin arkisen ruoan, on tietenkin vaihtaa raaka-aineet totuttua laadukkaampiin ja erikoisempiin. Niin mekin teemme kuumien leipästemme kanssa. Juustoksi laitetaan yleensä raclette-juustoa, eli sulavaa juustoa, mutta suosittelen kokeiltavaksi jotain erikoisempaa juustoa, joka silti pehmenee kuumennettaessa. Me käytimme tryffelisienillä höystettyä gouda-juustoa, johon olemme aivan hurahtaneet laadukkaan kinkun lisäksi.

Ohessa kuva tryffeli-croquesta, joka meitä niin kovasti inspiroi.

 

Tässä siis perusresepti, josta voi lähteä liikkeele :

                Valmistusaika 20 min

                Kypsennys : 15 min

-Paahtoleipää tai muuta vaaleata leipää, laadulla ei niin väliä, valitkaa mieleistänne

-Kinkkusiivuja

-Sulavaa herkullista juustoa, kokeilkaa ja kertokaa minulle mikä suomalainen juusto toimii hyvin

-Voita leipien voiteluun

Ja sitten valmistamaan :

Voidelkaa kaksi leivän siivua, laittakaa päälle kinkku ja valitsemanne juusto ja laittakaa leivät vastakkain.

Jos teillä ei ole käytössänne kuumennettavaa rautaa grillaukseen, voitte paistaa leipänne uunissa 15 minuutin ajan, siten että ne saavat kullanruskean värin.

Tarjoilkaa salaatin kanssa.

Voisiko olla helpompaa reseptiä ? Vain mielikuvitus on rajana eri reseptivariaatioiden suhteen. Jos haluatte haukata mieluummin Madamea, lisätkää väliin paistettu muna vai houkuttelisiko savulohi-cheddar versio tai brie-juusto, tomaatti, sieni croque? Reseptin onnistuminen riippuu siis pääosin valitsemistanne aineksista ja mielikuvituksestanne.

Toinen valmistamamme resepti oli marokkolaiseen tapaan tehty karitsa maustetulla couscous :illa kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kera. Siinä taisi vierähtää reilu tunti, mutta oli vaivan arvoinen. Jos haluatte, niin yritän kehittää siitäkin reseptin jaettavaksi.

Herkullista viikkoa !

Ja muistakaa jakaa kanssani omat hyvät reseptivariaationne.

 

Suomalaista ja ranskalaista rehevää ruohoa

Vanheminen ja kaksikymppisen hehkeyden haikea muisto ei ole aina niin kovin kivaa, mutta sitä vastoin nuoren aikuisen elämääni viime vuosina kuulunut oman pesän rakentaminen, hautominen ja pesän täyttyminen piipityksellä ja elämällä on ollut sitäkin ihanampaa. Pesä on todellakin täyttynyt elämästä, pieniksi jääneiden vauvanvaatteiden säilytyslaatikoista, leluista ja pikku tipullekaan ei riitä enään paikoillaan räpiköiminen vaan hän valtaa tehokkaasti koko asuntomme.

Pariisilaisten ulkomaalaisten ystävieni kanssa haaveilemme jatkuvasti isoista ja käytännöllisistä pohjoismaalaisista kodeista, mahdollisuudesta laittaa lapset ulos happihyppelylle ja antaa heidän leikkiä ulkona ilman vanhempia, idyllisestä pohjoismaalaisesta perhe-elämästä.

 

Uskon, että ulkomaille kotiutuminen opettaa aivan valtavasti ja on todella rikastuttava kokemus, mutta kaikkein eniten se näyttäisi opettavan meidät kultaamaan kotimaamme muistot ja värittämään kotimaamme arjen niin kovin houkuttelevaksi. Hyppäämme nuorina naisina hämmästyttävän kevyesti ja intoa täynnä aidan toiselle puolelle rouskuttamaan niin maukkaan  tuoretta  ja vihreääkin vihreämpää ruohoa. Herkuttelusta tulee jossain vaiheessa väistämättäkin ähky ja uuden kotimaan tavat,

arki, haasteet ja rajoitukset eivät enään olekkaan niin loistavia, edes Eiffel-tornin kimaltaessa vieressä.

Me Pariisin pohjoismaalaiset osaamme ainakin ylläpitää kotimaistamme idyllistä imagoa yllä. Me pohjoismaalaiset olemme luonteeltamme ihailtavan hyvällä maalaisjärjellä varustettuja, valtion järjestämät lastenhoitopalvelut ovat kuin puoli-ilmaisena mittatilaustyönä vanhempien tarpeisiin räätälöityjä, lapset kasvavat onnellisessa, tasapainoisessa ja luonnollisen rennossa ilmapiirissä, nautimme ja kunnioitamme luontoa arjessamme ja asunnot ja talot ovat tietysti huomattavan tilavia ja edullisia. Mehän ulkosuomalaisina olemme objektiivisia kertomaan kotimaastamme ja kansastamme, emme liioittele emmekä kiillota, toivottavasti siis tunnistatte itsenne...

Voi miksi me emme nähneet kaikkea sitä suomalaista elämänlaatua ennen kuin sanoimme « Tahdon » tai « Oui » ?

Tai sitten. Ehkä pitäisi ajatella asiat aivan toisin ! Asumme vuokralla mielestämme pienehkössä asunnossa, jotta voimme nauttia kaupunginalueesta, jota rakastamme. Kotikulmieni asuntojen neliöhinnat ovat « pompsahtaneet » jo 12 000 € :n, joten ostaminen on todellakin pelkkää haaveilua. Kun mietin, mikä tekee kotimme ihanuuden, se ei rajoitu seiniin eikä käytössä oleviin neliöhin. Keittiömme muuttuu pullantuoksuiseksi alakerran leipomon ansiosta, pieni uunikin kelpaa kun sinaappikanimme esivalmistaa korttelin loistava lihakauppias tai kun uunituoreen tryffelipitsamme voimme hakea kadun kulmasta, leikkitilakin suurentuu huomattavasti kun kokoonnumme naisporukalla korttelin lastenkerhon tiloissa tai nautimme kahvittelusta äiti-lapsi -kahvilassa.

Unohdamme usein myös suosiollisen sään, tänä vuonna talvea ei tullut ollenkaan ja silti voimme nyt nauttia keväästä. Meidän ei tarvitse matkustaa ulkomaille lomaillaksemme vaan lähietäisyyksien päässä on mitä ihanimpia matkakohteita. Hyviä puolia on vaikka miten, kun niitä vain etsii ja osaa arvostaa.

Vaikka ranskalainen ruoho ei taida olla suomalaista ruohoa vihrempää, korkeintaan talvella, taitaa todellinen rikkaus piillä siinä, että meillä ulkosuomalaisilla on mahdollisuus rouskuttaa sekä suomalaista ruohoa lomillamme että ranskalaista ruohoa arjessamme. Me voimme nauttia suurkaupungin annista,  pursuavasta tarjonnasta ja tunnelmasta sekä kaikesta siitä kultaamastamme suomi-idyllistä Suomi-lomillamme.

Joten muistakaa te siellä Suomessa arkeanne välillä tuskastellessanne, että me ulkosuomalaiset osaisimme tuossa tuokiossa muistuttaa teitä Suomen hyvistä puolista. Kyse on lopulta vain siitä kummalla puolella aitaa milloinkin olemme. Lisäksi, muistakaa mielellään infota meitä ulkosuomalaisia teidän keväisistä räntäsateista, se auttaa meitä muistamaan, miten hyvin asiat täälläkin on.

Raikkaita terveisiä Suomeen ja suomalaisille, meillä on teitä aina ikävä !

Omaperäinen idea

Onpas kaunis talvinen sunnuntai-iltapäivä. Eikös olisi idyllistä mennä Pariisin kaupungintalolle luistelemaan ? Hei huomenna olisi valtion rakennusten avoimet ovet. Eikös olisi mielenkiintoista kurkata presidentinlinnaan ? Muuten pitäiskö nauttia Pariisin kulttuuritarjonnasta ja mennä paljon mainostetun muotisuunittelijan valokuvanäyttelyyn ?

Pariisi on hyviä ideoita tulvillaan ja tekemistä ja tapahtumia riittää. Mutta tuntuu, että elän liian usein jonkunlaisessa telepatia-suhteessa kaikkien muiden pariisilaisten kanssa. He ovat saaneet kanssani aina saman inspiraationvälähdyksen aamulla herätessään.

Yleensä pursuava uteliaisuuteni ja intoni nauttia Pariisin kulttuurin rikkaudesta laskee kuin lehmän häntä siinä vaiheessa, kun näen museon edessä jonottavan ihmismäärän tai kun presidentinlinnan tutustumiskäynnillä kerrotaan olevan aamupäivällä jo kuuden tunnin jono. Kesällä siis kannattaisi mennä piknikille toukokuisena arkipäivänä kun on puolipilvistä ja sääennuste pitää vesikuuroja mahdollisina.

Opin polku kunnon pariisilaiseksi on ollut siis välillä kivikkoinen tie. Olen opetellut ennakoimista ja ihmismassan sietämistä. Sunnuntai-iltapäivät ei ole ainoa asia, jossa olen samalla aallonpituudella pariisilaisten kanssa. Pystyn saamaan yhteyden jopa valtaosaan ranskalaisista ja valtavaan joukkoon ulkomaalaisia sukeltaessani haaveilemaan lomista. Lomat tietenkin aikataulutan sopimaan kaikkien muidenkin ranskalaisten loma-aikoihin, kesäkuun puolestavälistä elokuun puoleenväliin, silloin kun on takuuvarmasti upeimmat säät.

Taas kerran onnistuin siinä, sain todennäköisesti vuosikymmenen omaperäisimmän lomaidean. Pienet hehkulamput syttyvät pääni päälle yksi toisensa jälkeen. Idyllinen talo jostain Etelä-Ranskasta. Mielellään uima-altaalla. Tarpeeksi iso, jotta mukaan voi kutsua koko suuren perheen.  Ai niin, lentokentän läheisyydestä, jotta Suomesta ei ole liian pitkä aika matkustaa. Lähellä merta, näköalalla, omassa rauhassa, mutta mielellään aika kaupungin keskustassa, ai niin, ja mielellään tietenkin kohtuullisella budjetilla. Olen luova ihminen, taidokas haaveilija elämän herkkusuu.

Istahdan tietokoneeni ääreen ja hetken sormieni sauhuttua näppäimistöllä tunnen miten niille lyödään jämäkkä isku kaksi päivää kuivuneella koppurapatongila. Olkapäälle istahtaa pieni nenäkäs baskeripäinen herra, joka haukkaa kuivaa patonkiansa. Hän pudistelee päätään pettyneenä  muistuttaen minua koppavasti siitä, miten taas kerran olen onnistunut saamaan saman idean unelmalomasta kuin kaikki muutkin.

Hieman lannistuneena puhallan näppejäni, haen tunnollisen suomalaisen sisuni avukseni ja jatkan etsintöjäni ja vertailujani  pitäen itsepäisesti unelmistani kiinni. Täytyyhän jokaisessa jonossa olla ensimmäinen onnekas, joka pääsee sisään välttäen mahdollisesti kuuden tunnin jonotuksen tai kannoilla kääntymisen ja luovuttamisen katkeruuden.

Pidän peukkuni terävästi pystyssä ja muilla sormilla naputan uhmakkaasti koko Rivieran vuokrattavat loma-asunnut läpi. Ja sitten, TÄRPPI ! Aika pysähtyy hetkeksi, vajoan taas unelmoimaan pursuavasta perheidyllistä ja kesälomasta täydellisessä ympäristössä. Sitten kaikki kiihtyy. On toimittava, jotta voin kerrankin olla jonon ensimmäinen onnekas ! Hoidamme ennakkovarauksen, liput Suomesta, liput Pariisista, aloitamme ohjelman suunittelun, kollektiivisen unelmoinnin, neuvottelut ja viestinnän ristiin rastiin. Tohinan rauhoituttua hengästyneenä ja onnellisena  käännän katseeni ensin toiselle olalleni. Näytän kieltä koppavalle patonginnakertajalle, joka ei uskonut minun oppivani koskaan ennakoivaksi pariisittareksi. Sitten käännän katseeni toiselle olalleni ja nostan pienen sisu-herran ilmaan onnitellen taas kerran hänen sinnikkyyttänsä ja tahtoansa. Nyt on lupa keskittyä hetken peukaloiden pyörittämiseen ja tulevasta lomasta haaveiluun.

Askel eteenpäin pariisitar-koulussani : tartu tärppiin ja pistä tohinaksi ! Se palkitaan.