Saippuaooppera ranskalaisittain : Hollande –Trierweiler –Gayet

Vaikuttaa siltä, että kansa tarvitsee leivän ja sirkushuvien lisäksi henkilön, jota saa kaikella luvalla pilkata. Se on julmaa, mutta koska emme tunne häntä henkiökohtaisesti unohdamme rippeetkin myötätunnosta. Illallisen ääressä tämä henkilö toimii takuuvarmana keskustelun avaajana, kaikki ovat yksimielisiä hänen typeryydestään, hän raivostuttaa ja naurattaa, viihdyttää meitä uusilla juonteenkäänteillään.

Suomessa tämä rooli näytettäisiin antavan helposti suhteellisen harmittomille nykäsille ja tukiaisille, mutta täällä Ranskassa jatkuvan arvostelun, pilkan ja juoruilun kohteena ovat presidentit, kukin vuorollaan. Heti Francois Holland :in valinnan jälkeen media keskittyi rakentamaan hänestä kömpelön, typerän, hitaan ja ennenkaikkea virkaansa epäpätevän kuvan. Häntä kutsutaan hyytelöksi, pieneksi vitsiniekaksi, vaahtokarkiksi, pingviiniksi. Ei kovin imartelevaa miehelle, jolta odotetaan jykeviä hartioita, vankkaa selkärankaa, karismaa ja uskottavuutta.

Uusimmat juorut pikku pingviinistämme ovat varmasti kantautuneet Suomeenkin. Valta on aina tuonut mukanaan kauniita naisia. Ei kait siis ole yllättävää, että perunalta näyttävä presidenttimme on saanut sisäisellä kauneudellaan ja piilevällä viisaudellaan hurmattua kauniin ja tietenkin lähes 20 vuotta nuoremman näyttelijättären Julie Gayet :in. Emme tarvitse saippuaoopperoita, juorut korkeimman eliitin juonenkäänteistä ovat niin mehukkaita.

Tiivistän kansallisen « kaunareidemme » viimeisimmät jaksot parin viikon ajalta. Kaikki lähti liikkeelle kun Voici-juorulehti paljasti presidenttimme salarakkaan. Jotta salaperäisten tapaamisten näyttämö olisi tarpeeksi yllätyksellinen, lemmenpesäksi oli valittu korsikalaiseen mafiaan kuuluvan 2013 ehdollisen vankeusrangaistuksen saaneen Michel Ferracci :n asunto presidentin virka-asunnon läheisyydestä. Jälkeenpäin on vakuuteltu, että kyseessä on täysin järjetön valhe. Lehtitietojen mukaan suhde on kestänyt jo kaksi vuotta ja pysynyt täysin salassa presidenttimme viralliselta naisystävältä Valérie Trierweiler :ilta. Uusimmat villit juorut, joita tänään on kiirehditty syyttämään perättömiksi, kertovat kuinka Trierweiler sai Voici-juorulehden nähtyään hermoromahduksen ja tuhosi täysin Holland :in virallisen työhuoneen. Hän olisi huhujen mukaan rikkonut valtion arvokkaita taideteoksia, antiikkia ja muuta omaisuutta aiheuttaen 3 miljoonan euron vahingot. Jotta ihmisten mieliin iskostuisi vielä vaikuttavampi otos saippuasarjasta, juorut kertovat kuinka turvamiehet olivat joutuneet tulemaan lopulta väliin pistäen « premièr dame » :mme kankkuun ruiskeen rauhoittavaa, jotta hänet saatiin baareille ja sairaalaan rauhoittumaan.

Petetty nainen, vaarallinen nainen, miten sairaalassa turvassa/eristyksessä oleva « lepäävä » naarasleijona saadaan pidettyä tyynenä ja käyttäytymään koreasti vihdoin vapaaksi päästyään ?

Entä kuka voi olla tämän petollisen kolmiodraaman paljastumisen takana ? Kansa heittää vettä myllyyn, Dominique Strauss-Kahn, astu näyttämölle, kansa huutaa ! Mikä voisikaan olla mehukkaampi teoria kuin DSK:n kosto ? Dominique Strauss-Kahnista povattiin presidenttiä Sarkozyn seuraajaksi hänen ollessaan Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja. Salaliittoteoriat väittävät, että Martine Aubry ja Francois Hollande tunsivat DSK :n heikkouden naisiin ja he olisivat siten virittäneet kuuluisan ansan Sofitel-hotellissa. DSK :n langetessa hotellisiivoojan seksuaaliseen häirintään, hän joutui jättämään presidentinehdokkuutensa.

Toisaalta Holland :in ex-vaimolla on kaikki ainekset kaunaan, hän hävisi Sarkozylle presidentinvaaleissa ja hänestä ei tullut edes First Lady :ä Fraçois Hollanden valitessa rinnaleen nuoremman naisen.

Hyytelö tärisee, kansa odottaa malttamattomana uutta jaksoa lempi saippuasarjastansa Elyseestä. Ja minä pikku ranskareportteri pidin teidät ajan tasalla siltä varalta, jos arki niin mukavan ja suositun Niinistön kanssa välillä tylsistyttää.

Kuva: vivi mac

Kuinka kasvatetaan Bébé suomalaisittain ?

Pitkältä joululomalta Suomessa mukaani tarttui paljon huomiota saanut Pamela Druckerman :in kirja « Kuinka kasvattaa bébé » . Kirja kuuluu mielestäni hupilukemisen sarjaan, vähän samaan tyyliin kuin naistenlehtien parisuhdepohdinnat. Tiedoksi heille, jotka eivät ole kirjasta kuulleet, siinä käsitellään amerikkalaisen ja ranskalaisen vanhemmuuden eroja ja pariisilaisten äitien tapaa kasvattaa lapsistaan sivistyneitä, helppoja ja sopeutuvia.

Kirjasta tulee sellainen olo, että amerikkalaiset äidit olisivat hyvin pihalla, täysin maalaisjärjen ulottumattomissa, neuroottisia ja lukemattomien tutkimustulosten, lapsipsykologien ja journalistien heitteleminä kuin merihädässä olevia poloja, jotka ovat pulassa lastensa kanssa. Ranskalaisista äideistä annetaan mielikuva kasvattajina, jotka luonnostaan osaisaavat kouluttaa hienovaraisesti lapsensa kaunistapaisiksi unelmalapsiksi.  Jokainen tietenkin oivaltaa kyseessä olevan reipas yleistäminen, mutta taitaa rivien väliin silti olla kylvettynä muutama totuuden siemen.

Voi kun tämän vertailun saisi Suomen ja Ranskan osalta. Kummalla puolella te Suomessa asuvat äidit tunnette olevanne ?  Nukkuvatko lapsenne täydet yöt jo muutaman kuukauden ikäisinä ? Miten suhtaudutte lapsienne ruokiin, ovatko he minikokoisia herkkusuita, jotka haluavat maistella yhtä erikoisia ruokia kuin tekin vai menettekö ihan mieluusti vauvanruokalinjalla ? Leipovatko pikkutaaperot kanssanne vai yritättekö pitää täystuhon mahdollisimman kaukana jauhopurkista ?

Mietin omalta osaltani, että onko minusta tullut pikkuhiljaa suomenranskalainen vai muistuttaako ranskalaisten kasvatus arvoiltaan suomalaista tapaa opettaa lapset elämään ?

Toisaalta kirjasta huomaa taas kerran miten äidit yhtenään vertaa itseään toisiin ja miettii ovatko he parhaalla tavalla äitejä, he kyseenalaistavat valintojaan ja miettivät osaavatko he edistää ja auttaa lasta kasvussaan. Itsekin törmään jatkuvasti kommetteihin jotka saavat käsikarvani jumppaamaan. Miksi se oma tapa olisi oikea tai väärä ? Jos tietty tapa toimia sopii omaan lapseen, omaan elämäntapaan ja omaan perheeseen ja lapsen kanssa on helppoa elää arjessa ja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, niin se on varmasti jo hyvä. Tuskin sormiruokailu, alle vuoden ikäisen vaipattomuus, hienot vaatteet vs. käytännöllinen kura-asulook, unikoulu tai perhepeti tekevät kenestäkään yksinään parempaa aikuista tai onnellisempaa lasta.

Tämä oli taas tälläinen lapsiteema kahden eri kulttuurien tavoista kasvattaa lapset. Olisi ihan mahtava saada kommetteja, heiltä jotka ovat kirjan lukeneet tai jotka muuten haluavat jakaa näkemyksensä.

Nautinnollista vuotta 2014 !

Piknik ranskalaisittain

Piknik ranskalaisittain

Elämä on täyttynyt viime vuosien aikana kovasti sekä omalta että ranskalaisten ystäviemme osalta. Perheet ovat kasvaneet ja monet ovat lähteneet neliömetrien tai työn perässä pois Pariisin keskustasta. Samalla ystävien näkeminen on hankaloitunut entisestään.

Ranskalaisessa kulttuurissa ystäviä nähdään perinteisesti lounaan tai illallisen yhteydessä, pitkän kaavan mukaan. Vieraille tarjoiltava ateria koostuu oikeaoppisesti alkujuomista ja –naposteluista, alkuruoasta, pääruoasta, juustoista, jälkiruoasta ja lopuksi vielä kahveista. Kaikki yksi kerrallaan ja nautiskellen, viiniä tietysti maistellen. Lounaan alkaessa puolelta päivin se loppuu välillä vasta viideltä ! Lisäksi valmistelut vie paljon aikaa ja ovat myös aika kalliita. Onkin siten ymmärrettävää, ettei joka viikonloppu ole mahdollisuus kutsua ja kestitä.  

Omassa lapsuudenkodissani vieraat tulivat ja menivät, kutsuttuina, heidän itsensä kutsumina ja spontaanisti poiketen. Ovet olivat avoimet ja vierailijoita riitti, se oli mukavaa! Heille tarjottiin useimmiten kahvit ja mitä milloinkin oli tehtynä ; piirakkaa, pullaa, tuoreita sämpylöitä. He tulivat tapaamaan meitä, eivät kestittäviksi. He olivat aina tervetulleita, perhe jatkoi elämäänsä siinä ohessa, istuttiin kahvipöydän ääreen lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa, välillä vierailijat piipahtivat vain eteisessä.  Emme kysyneet heiltä, mitä he mieluiten joisivat? Kelpaisiko olut, alkuviini, Perrier, Coca Cola vai tuoremehu? Emme pahoitelleet, ettei kivennäisvettä ollut raikkaana vain huoneenlämpöisenä. Lapsuudenkodissani tarjottiin kahvia, jopa teetä kahvittomille, ja se riitti juomaksi. Se oli minusta ihanan spontaania, rentoa ja sosiaalista.

Toki nuoret perheet Ranskassakin yrittävät tehdä asiat vähän rennommin, muuten kukaan ei näkisi ketään. Läheisten ystäviemme kanssa sovimme usein, että jokainen pariskunta osallistuu lounaaseen, yksi pariskunta tuo alkuruoan, toinen jälkiruoan, kolmas viinit jne. Se on sinänsä kätevää ja helpottaa isäntäparia rahallisesti ja säästää heitä paljolta työltä. Mielestäni tämän kaltaiset lounaspiknikit ovat aivan mainioita, jokainen osallistuu joko kokkaamalla tai leipomalla itse omia bravuureitaan tai ostamalla valmiita herkkuja erikoismyymälöistä.

Toki ei voi yleistää, puhun vain omasta ystäväpiiristäni ja perinteisestä ranskalaisesta tavasta tavata ystäviä. Toisin silti mielelläni Ranskaan hippusen lisää suomalaista kulttuuriani mutkattomasta tavasta tavata spontaanisti ja rennosti ilman hirveää työtä järjestää leppoisa iltapäivä ystävien seurassa.

Blogini yksi tarkoitus on tutustua Suomen ja Ranskan erilaisuuksiin ja napata kummastakin kulttuurista mukavia tapoja, joita voi soveltaa omassa elämässään. Minä haluasin tutustuttaa ystävämme suomalaiseen « avoimet ovet – kahvittelukulttuuriin », ehkä teille voisi olla erilaista kokeilla  ystävien kesken « ranskalaista lounas-piknikkiä ». Vai mitäs sanotte ?

Ensi viikolla matkustan Suomeen kahvittelemaan ja jakamaan pienen hetken arkea mahdollisimman monien kanssa.

 

 

Kuva pienistä purtavista alkudrinkin kanssa.

 

A bientôt.

Puhuukohan Pikku Monsieur:kin pian kiinaa ?

Puhuukohan Pikku Monsieur:kin pian kiinaa ?


Kaksikielisenä perheenä ja aiheeseen syvälle sukeltaneena usein mietityttää mitenköhän meidän yksivuotias Pikku Monsieur oppii kaksikieliseksi. Aikoinaan maallikkona tuntui kovin luonnolliselta ja itsestäänselvältä, että monikielisen perheen lapsista tulee monikielisiä. Kohdallani taas kerran toimii sananlasku « Mitä enemmän asioita tietää, sen enemmän tietää asioita, joita ei tiedä ». En tiennyt, että monet kaksi- tai usempikieliset perheet voivat tehdä valtavan työn ja siitä huolimatta heidän lapset eivät koskaan opi puhumaan kaikkia perheen kieliä sujuvasti.

Kuten koko kasvatustyön, myös kaksikielisyyteen kasvattamisen motto on ilmeisesti johdonmukaisuus. Olen ainakin siinä mielessä johdonmukainen, että yritän joka kerta ja joka tilanteessa parhaani. Teen kaikkeni tukeakseni lapseni suomenkielen oppimista, mutta siten, ettei se heikentäisi isän, äidin ja lapsen välistä kolminkeskistä kommunikaatiota. Usein on kuitenkin hetkiä, etten lapselleni puhuessani kommunikoi ainoastaan hänen kanssaan vaan samalla myös hänen isänsä kanssa. Mielestäni olisi sääli, jos näissä kolmenkeskisissä tilanteissa en sallisi itselleni ranskankieltä.

Toisaalta saan kuulla myös kommentteja, että puhun kovasti suomea lapselleni ja hän tuntuu ymmärtävän paremmin suomea kuin ranskaa. Kaikki on toki sitä mieltä, että kaksikielisyys on hyväksi, mutta « eiköhän se oppisi suomen kuitenkin, vaikka pitäisit kiinni myös hänen ranskankielenkehityksestä» ja « Olisihan sääli, ettei hän olisi koulun alkaessa kolmivuotiaana samalla tasolla kuin muut lapset ». Mielestäni ei ole vielä kauhean suuri katastrofi, jos 3-vuotias ei esikouluun mennessä ekan kuukauden aikana ymmärrä ihan kaikkea ranskaksi vaan osaa « ainoastaan» kahden kielen alkeet ja kirii ranskalaiset lapset kiinni kuukaudessa kahdessa. Taidan olla vasta taistelun ensimetreillä ja sisua varmasti tulen tarvitsemaan. Oman äidinkielen puhuminen lapsen kanssa ei mielestäni ole itsekyyttä tai joustamattomuutta, vain suuri lahja rikkaan kulttuuriperninnön, sosiaalisen verkoston ja tulevaisuuden kannalta.

Olen kokopäiväisesti suomenkielinen äiti, mutta suurimman osan ajastani ranskankielinen aikuinen. Kommunikaationi suomeksi on jokseenkin rajoittunutta, keskusteluni ovat tavallisia arkisia aiheita lapsen, suomalaisten ystävieni ja perheenjäsenieni kanssa. Suomen kieleni ei siis pysy mukanani joka tilanteessa sen käytön rajoittuessa hyvin arkisiin aiheisiin. Suomeni siis ajan kuluessa köyhtyy ja minun pitäisi omalla suomellani ruokkia pieni poikani kaksikieliseksi. Miten käy kun huomaan jo nyt puheessani sekoittavan siilin ja hiiren tai unohtaneeni eläinten ääntelyiden suomenkieliset versiot, niin ranskassa kukko ei tietenkään sano « kukkokiekuu » vaan « cocorico ». Ehkä pian Pikku Monsieur :n kuullaan oivaltavan, että « cucko tekee cocorikiecoo ».

Kieltä on mukava käyttää ja sen kanssa rikastuttaa viestintäänsä, leikkiä sanoilla ja osallistua keskusteluun, kun sen hallitsee hyvin. Kun kieli takkuilee koko kommunikaatiotilanne tuntuu tukalammalta. Lapset erottavat hienovaraisetkin aksentit puheesta ja pitävät erilaisella aksentilla puhuvaa henkilöä outona. Muistan kuinka pieni ranskalainen tyttö kysyi minulta muutama vuosi sitten : « puhutko sinä kiinaa? » En heti ymmärtänyt, sillä puhuin pikkutytön kanssa ranskaa. Hän oli tarkkaavaisena huomannut, etten puhu ranskaa ihan samalla tavalla kuin hän. Taisin punastua.

Toivon, että Pikku Monsieur jonain päivänä voisi rennosti heittää huulta suomeksi, siten ettei kukaan Suomen vierailulla luulisi hänen puhuvan kiinaa. Siihen tavoitteeseen päästäkseni yritän löytää suomenkielisiä laadukkaita kirjoja, joiden avulla voin rikastuttaa hänen kehittyvää kieltänsä ja samalla pitää yllä omaani. Jos hänen kielensä kehitys jää vain minun suomenkielen hallitsemisen varaan niin hän oppii varmasti äitinsä tavoi sanomaan « sopii kuin nenän päähän », « tulipas siitä kurja sanaharakka » ja « voi jopas se kissa nyt reklamoi siellä kopissansa ». Katsotaan siis mihin se päärynä puusta putoaa ;)

Ostaisin mielelläni lähelläni olevan lastenkirjakaupan tyhjäksi, niin loistava lastenkirjavalikoima heillä on. Jos teillä on mahdollisuus ja lastenkirjat kiinostavat niin suosittelen ehdottomasti Pariisissa tutustumaan Chantelivre kirjakauppaan. (13 Rue de Sèvres, 75006 Paris +33 1 45 48 87 90 http://www.chantelivre.com). Heillä on esimerkiksi erinomainen valikoima pienille suunnattuja kuvakirjoja. Lisäksi suosittelen lastenkirjailija Hervé Tullet :ia, joka tekee visuaalisesti lapsia kiinostavia kirjoja ja joita ransklaiset kasvatuksen ammattilaiset suosittelevat. Hervé Tullet :n kirjoja saa myös Akateemisen kirjakaupan kautta.







Jos teillä on vastaavasti vinkata joitain laadukkaita suomenkielisiä lastenkirjoja, niin olisin todella iloinen.

Hyppy glögilasiin.

ÄN-YY-TEE-NYT !

Heittäydynkö, TIETTY ! Tai noh, ehkä huomenna. Hui-ui-ui, mut mitäköhän lukijat tuumaa ? Än-yy-tee-nyt, silmät kiinni ja hyp-py tuntemattomaan. Kyse ei ole mistään sen ihmeellisemmästä kuin oman blogin aloittamisesta. Mutta valkoinen tyhjä sivu kauhistuttaa. Onkohan mulla sittenkään mitään asiaa ? Suomalaista tunnettua vaatimattomuutta ja ujoutta. Pitää vähän ensin tutustua, niin kyllä se juttu siitä alkaa sujumaan.

Minä olen Liisa. Peruslissu Suomesta, joka eksyi jo kymmenen vuotta sitten Pariisiin puoliksi sattumalta. Helppohan se on Pariisiin rakastua ja Pariisissa rakastua. Nyt asun viehättävässä Saint-Germainin  kaupunginosassa pienen perheeni kanssa. Parvekkeelta näkyvät Eiffelin ja Montparnassen tornit, muttei yhtäkään puuta. Näkymä kuvaa osaltaan Pariisin ihanuutta, romanttista tunnelmaa kattojen yllä, ydinkeskustan sykettä alhaalla kadulla ja toisaalta luonnon puuttuminen kaupungista, puistot ovat toki kauniisti laitettuja vaihtuvine kukkapenkkeineen, mutta niin kovin kaukana luonnollisuudesta tai rauhallisuudesta.

Blogissani tulen kirjoittamaan kaksikulttuurisen perheen ja elämän ihanuudesta, rikkaudesta sekä siihen liittyvistä haasteista, Pariisin ajankohtaisista aiheista, äitiydestä, lasten tuotteista ja muodista. Annan aiheiden pulputa spontaanisti, otan vastaan vinkkejä ja katsotaan mihin hyppy tuntemattomaan lopulta minut saatteleekaan.

Ranskalaiset hyppyset

Nyt alkaa Joulun odotus. Juodaanko glögiä vai vin chaud ? Minä yritän tehdä ranskalaista kuumaa viiniä, sillä mielestäni se on hienostuneempaa maultaan, siitä puuttuu liika makeus, joka peittää punaviinin maun. Keitoksestani tuli hyvistä aineista huolimatta vain kitkerää. Ranskalainen mieheni halusi kokeilla kotitekoista suomalaista glögiä. Mitkä ihmeen superkokin hyppyset ranskalaisilla on, mies teki suomalaisen glögin innoittamana hyvän talvi-illan ranskalaisen glögijuomareseptin, jota voin suositella kokeiltavaksi.

Glögi ranskalaisilla hyppysillä

·  75 cl punaviiniä (mielellään Côte du Rhône, Gamay)

·  125 g tummaa sokeria

·  Mandariinin palasia (anna marinoitua mausteviinissä kunnolla alusta alkaen)

·  Valikoima mausteita : kaksi kanelitankoa, kolme neilikkaa, kymmenen mustapippuria  ja yksi anis-tähti

·  Lisäksi jokaisen maun mukaisesti voi lisätä inkivääriä, kardemummaa tai katajaa ! (Vaikka aikamoisia erikoisten mausteiden metsästäjiä ollaan, niin ei löytynyt katajaa kauppojen maustehyllyiltä ja havumetsät olivat turhan kaukana.)

Tärkeää : ranskalaisen ruoan salaisuus on monesti yksinkertaisesti se, että sen tekeminen kestää. Niinpä tätäkin glögiä sai odotella puoli iltaa, sillä se marinoitui ! Luulen, että odottaminen oli se pieni salaisuus, joka sai glögin maistumaan niin hyvältä, mausteiden maut olivat ehtineet marinoitumaan mandariinin paloihin  ja koko juomaan ja vihdoin kun malttini palkittiin kelpasi keskittyä maisteluun ja kurlutteluun. TCHIN !