Patongin ja kaarnan välissä

Onnellisena olen palannut Suomen keväästä Pariisin kesään. Tasapuolisen ihanat ilmat kummassakin, kyllä siis kelpaa palata omaan kaksikulttuuriseen arkeemme.

Oli ihana nähdä taas vuosikausia tuntemiani ystäviäni, sukua ja kotimaisemia, viettää aikaa lapsuudenkodissa, josta ei kyläilijöitä puutu. Lapsenhoitokin sujuu siinä avointenovien mummolassa kuin siivillä kun viihdyttäjiä ja hoitajia on useita.

Mielenkiintoista ja aika hämmentävääkin on silti, että kahteen kulttuuriin juurtuneena tuntuu, että oman lapsuutensa elämää ja suomalaisuutta pääsee tarkastelemaan vähän kärpänen katossa-näkökulmasta. Enään en tunne olevani pelkästään suomalainen ja silti suomen kulttuuri on kuin syvälle ankkuroitunut juuristoni. Lehteni havisevat suurkaupungin huminassa, ranskalaisessa arjessa, mutta välillä tekee hyvää kastella juuria, sillä ne ovat elintärkeät tasapainoni kannata. Siksi Suomeen kaipuu on välillä kovakin. Toisaalta, mitä niillä pelkillä juurilla tekee, jos ei pyrkimys ole kasvaa korkeutta ja haistella uusia tuulia ? Hoidetaan siis juuriamme ja nautitaan siitä, mihin lehtemme voivat ulottua.

Katon kärpänen pääsi siis havainnoimaan, mikä siellä juuritasolla on niin turvallisen kotoisan tuntuista ja miten se on erilaista Pariisin arjessa.

Närpitään, syödään myöhemmin 

Mielestäni suomalaisuuden tärkeä osa on kahvikupponen. Ihmisiä tavataan kotona kahvittelun merkeissä, seurustelu tapahtuu monesti kahvikupin takaata kurkkien ja ruokailukin on kahvittelujen rytmittämä. Jos kahvittelijoita sattuu poikkeamaan aamupäivästä, pieneen hiipivään nälkään sopii aina pull, lounas voi toki siirtyä myöhemmäksi. Asiat tärkeysjärjestykseen !  Kahvittelusta ei kieltäydytä, se on kommunikaation ja sosiaalisen elämän uskollinen kumppani.  Päivällinen tai illallinen eivät näytä olevan yhtä tärkeitä sosiaalisen elämän kannalta, joten ne voivat mukautua. Ranskalaisessa kulttuurissa sitä vastoin lounas ja illallinen ei ole korvattavissa juuri samasta syystä, ne ovat samalla tekosyitä viettää aikaa yhdessä ja keskustella.  Ihmiset lounastavat ja illallistavat kaikki suhteellisen samaan aikaan, kahdentoista ja yhden välillä ja ilta seitsemän ja kahdeksan välillä, siten aikataulut on helppo sovittaa yhteen kuulumisten vaihtoon.

Nähdään ja lenkkeillään

Luonto ja ulkoilma rauhoittavat suomaisen mielen. Ystävien tapaaminen reippailun merkeissä on minusta maailman paras hyötyliikunnan muoto, jota Pariisissa kaipaa. Tekeehän se niin hyvää lähteä luontoon lenkille parantamaan maailmaa ystävän kanssa, vaikka vasta siinä vaiheessa,  kun lapsen on saanut nukkumaan.

Yhdessäolo tekee meidät onnelliseksi

Oman kokemukseni perusteella tuntuisi, että ranskassa tapaamiset ovat useimmiten argumentointujen keskustelujen rytmittämiä ja ne seuraavat jopa tietynlaista kaavaa. Käydään systemaattisesti läpi kummankin uraan liittyvät asiat, haasteet ja näkymät. Kiinostutaan toisen perheestä ja lomasuunitelmista ja sitten keskustellaan tavallisesti läpi muutama ajankohtainen poliittinen tai sosiaalikulttuurinen aihe. Suomessakin tietenkin aiheet voivat olla samoja, muttei se ole yhtä välttämätöntä. Tapaamisten onnistumisen takaa usein yksinkertainen yhdessäolo. Riittää, että jaetaan mukava hetki toisilleen tärkeiden ihmisten seurassa, nauretaan lasten kanssa ja jutellaan keveitä. Se on aika leppoisaa yhteisöllisyyttä. Mutta välillä huomaan, etten tiedä sellaisten tapaamisien jälkeen edelleenkään, miten toinen elää työympäristössään, kokee tulevaisuutensa tai suhtautuu yhteiskunttaan. Niitä keskusteluja saatan välillä kaivata Suomessa ja sitä rentoa yhdessäoloa usein Pariisissa ollessani.

Toki Suomen luotoa ei voi olla kaipaamatta, turvallisuutta ja yhteiskunnan tukea olla ihannoimatta, saunaa ja turkinpippureita haikailematta ja teitä rakkaita ikävöimättä.

Kiitos siis kaikille ja myös Suomelle, juureni voivat taas hyvin ja niillä on antaa energiaa uusien projektien kasvattamiseen.

Bisou Pariisista.

Haukataanko Herraa?

Kun kahdenkeskiset ravintolaillalliset ovat hurjasti harventuneet perheen kasvaessa, on kahden herkkusuun ollut pakko muuttaa tapojaan ja oppia suosimaan kotoisia herkkuhetkiä.

Yhdessä kokkaaminen on ollut mielestäni aina kivaa ja uusien reseptien opettelu ja etenkin niiden maistelu on meillä aika perinteinen viikonloppuohjelma.

Viime viikonloppuna vuorossa oli klassiset ranskalaiset Croque Monsieur-leivät. Kyse on siis perinteisistä ranskalaisista paahdetuista leivistä, joiden välistä tai päältä löytyy hieman sulanutta rapsakkaa juustogratiinia sekä kinkkua. Me teemme suomennettuna « Haukkaa Herraa »-leipämme vohveliraudan tapaisella laitteella, jonka välissä grillaamme leivän täytteineen.

Paras herkkuhetki on jaettu herkkuhetki, siksi haluan jakaa kanssanne tämän niin mielettömän helpon pikkureseptin, jonka voi loihtia kädenkäänteessä.

Pieni niksi, joka muuttaa tavanomaisemmankin arkisen ruoan, on tietenkin vaihtaa raaka-aineet totuttua laadukkaampiin ja erikoisempiin. Niin mekin teemme kuumien leipästemme kanssa. Juustoksi laitetaan yleensä raclette-juustoa, eli sulavaa juustoa, mutta suosittelen kokeiltavaksi jotain erikoisempaa juustoa, joka silti pehmenee kuumennettaessa. Me käytimme tryffelisienillä höystettyä gouda-juustoa, johon olemme aivan hurahtaneet laadukkaan kinkun lisäksi.

Ohessa kuva tryffeli-croquesta, joka meitä niin kovasti inspiroi.

 

Tässä siis perusresepti, josta voi lähteä liikkeele :

                Valmistusaika 20 min

                Kypsennys : 15 min

-Paahtoleipää tai muuta vaaleata leipää, laadulla ei niin väliä, valitkaa mieleistänne

-Kinkkusiivuja

-Sulavaa herkullista juustoa, kokeilkaa ja kertokaa minulle mikä suomalainen juusto toimii hyvin

-Voita leipien voiteluun

Ja sitten valmistamaan :

Voidelkaa kaksi leivän siivua, laittakaa päälle kinkku ja valitsemanne juusto ja laittakaa leivät vastakkain.

Jos teillä ei ole käytössänne kuumennettavaa rautaa grillaukseen, voitte paistaa leipänne uunissa 15 minuutin ajan, siten että ne saavat kullanruskean värin.

Tarjoilkaa salaatin kanssa.

Voisiko olla helpompaa reseptiä ? Vain mielikuvitus on rajana eri reseptivariaatioiden suhteen. Jos haluatte haukata mieluummin Madamea, lisätkää väliin paistettu muna vai houkuttelisiko savulohi-cheddar versio tai brie-juusto, tomaatti, sieni croque? Reseptin onnistuminen riippuu siis pääosin valitsemistanne aineksista ja mielikuvituksestanne.

Toinen valmistamamme resepti oli marokkolaiseen tapaan tehty karitsa maustetulla couscous :illa kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kera. Siinä taisi vierähtää reilu tunti, mutta oli vaivan arvoinen. Jos haluatte, niin yritän kehittää siitäkin reseptin jaettavaksi.

Herkullista viikkoa !

Ja muistakaa jakaa kanssani omat hyvät reseptivariaationne.

 

Pikku-Monsieurin protesti saastepilvelle

 

 

Saastepilvi ei oikein tuntunut vastaavan kuvaa, jonka haluan pian puolitoista vuotiaalle Pikku-Monsieurilleni Pariisista välittää, eikä liioin sitä kuvaa, jolla haluan toivottaa uudet vierailijat tutustumaan kotikaupunkiini. Haluan opettaa pojalleni arvon, että asioihin voi vaikuttaa ja kaikkea ei tarvitse hyväksyä sellaisenaan, omalla asenteella ja panoksella on paljon väliä.

 

Niinpä tartuimme Pikku-Monsieurin kanssa pensseliin, unohdimme tummat saastepilvet ja väritimme uuden positiivisemman kuvan Eiffelin edustan Champ-d- Mars-puistosta. Pieni protesti oli paikallaan, sillä emme voi hyväksyä masentavia pilviä pilaamaan kevätonnea, haalentamaan puistojen kukkaloistoa tai estämään meitä ulkoilemasta ilman silmien kutitusta.

 

 

Tässä yhteistyömme tulos ja tavoite tulevaisuuteen.

 

 

Saastepilvi kevätaurinkomme edessä

Miten iloisina otimmekaan vastaan aikaisen kevään auringon Pariisissa. Puistot kukkivat, kepeä lasten nauru valtasi leikkikentät ja koirat ottivat aurinkoa isäntiensä nauttiessa terassilla virvokkeita. Edellisessä kirjoituksessanikin hehkutin miten mainiota on, että talvi hurahti huomaamatta ja nyt nautitaan jo keväästä.

Kunnes Pariisi muistutti taas kerran ristiriitaisuudestaan ! Samalla kun aurinko sai ihmiset rynnimään puistoihin ja terasseille, saapui lämpöisen auringon eteen harmaa saastepilvi. Ilma pysyi lämpimänä, ihmiset motivoituneina ulkoilemaan, mutta aurinko oli saastepilvien peitossa ja huoli saasteiden vaikutuksesta terveyteemme hiipii varjostamaan mieltämme. Lapsia ei viedä enään kerhossa ulos leikkimään, silmiä kutittaa ja nenää kuivaa, onneksi on lentoliput varattu Suomen raikkaaseen toukokuuhun.

Saastepilven suurimmat aiheuttajat ovat kuulema autot, joten päätetään, että ainoastaan parittomattomilla rekisterikilvillä varustetut autot saavat ajaa, poikkeuksia, joita tietenkin on lukemattomia, huomioimatta.

Sitä vastoin, että puhuttaisiin asian huolestuttavuudesta ja pitkän aikavälin ratkaisuista tulevaisuuden varalle, kuulen pettymyksekseni lähinnä spekulointeja poliittisesta strategiasta. Oppositio epäilee rajoituksen olevan lähinnä vasemmiston kommunikaatiokikka juuri ennen kunnallisvaaleja. Tai ainakin heitä voi syyttää viivästelystä, sillä saastepilviennuste esitettiin jo kymmenen päivää sitten.

Jopa saastepilvestä kevätaurinkomme edessä väännetään Ranskassa ensisijaisesti poliittinen aihe. Huolestuttavan ympäristöongelman edessä keskitytään tähän hetkeen ja toisten syyttelyyn, päättäjien kyvyttömyyden ja tehottomuuden todisteluun, sitä vastoin, että se toimisi kuin ekologinen herätyskello, joka saisi meidät kaikki heräämään ajattelemaan tulevaisuutemme keväitä ja ratkaisuita, joilla takaisimme niiden raikkaan vihreyden ja pilvettömän taivaan, linnun laulun ja lasten naurun.

Suomalaista ja ranskalaista rehevää ruohoa

Vanheminen ja kaksikymppisen hehkeyden haikea muisto ei ole aina niin kovin kivaa, mutta sitä vastoin nuoren aikuisen elämääni viime vuosina kuulunut oman pesän rakentaminen, hautominen ja pesän täyttyminen piipityksellä ja elämällä on ollut sitäkin ihanampaa. Pesä on todellakin täyttynyt elämästä, pieniksi jääneiden vauvanvaatteiden säilytyslaatikoista, leluista ja pikku tipullekaan ei riitä enään paikoillaan räpiköiminen vaan hän valtaa tehokkaasti koko asuntomme.

Pariisilaisten ulkomaalaisten ystävieni kanssa haaveilemme jatkuvasti isoista ja käytännöllisistä pohjoismaalaisista kodeista, mahdollisuudesta laittaa lapset ulos happihyppelylle ja antaa heidän leikkiä ulkona ilman vanhempia, idyllisestä pohjoismaalaisesta perhe-elämästä.

 

Uskon, että ulkomaille kotiutuminen opettaa aivan valtavasti ja on todella rikastuttava kokemus, mutta kaikkein eniten se näyttäisi opettavan meidät kultaamaan kotimaamme muistot ja värittämään kotimaamme arjen niin kovin houkuttelevaksi. Hyppäämme nuorina naisina hämmästyttävän kevyesti ja intoa täynnä aidan toiselle puolelle rouskuttamaan niin maukkaan  tuoretta  ja vihreääkin vihreämpää ruohoa. Herkuttelusta tulee jossain vaiheessa väistämättäkin ähky ja uuden kotimaan tavat,

arki, haasteet ja rajoitukset eivät enään olekkaan niin loistavia, edes Eiffel-tornin kimaltaessa vieressä.

Me Pariisin pohjoismaalaiset osaamme ainakin ylläpitää kotimaistamme idyllistä imagoa yllä. Me pohjoismaalaiset olemme luonteeltamme ihailtavan hyvällä maalaisjärjellä varustettuja, valtion järjestämät lastenhoitopalvelut ovat kuin puoli-ilmaisena mittatilaustyönä vanhempien tarpeisiin räätälöityjä, lapset kasvavat onnellisessa, tasapainoisessa ja luonnollisen rennossa ilmapiirissä, nautimme ja kunnioitamme luontoa arjessamme ja asunnot ja talot ovat tietysti huomattavan tilavia ja edullisia. Mehän ulkosuomalaisina olemme objektiivisia kertomaan kotimaastamme ja kansastamme, emme liioittele emmekä kiillota, toivottavasti siis tunnistatte itsenne...

Voi miksi me emme nähneet kaikkea sitä suomalaista elämänlaatua ennen kuin sanoimme « Tahdon » tai « Oui » ?

Tai sitten. Ehkä pitäisi ajatella asiat aivan toisin ! Asumme vuokralla mielestämme pienehkössä asunnossa, jotta voimme nauttia kaupunginalueesta, jota rakastamme. Kotikulmieni asuntojen neliöhinnat ovat « pompsahtaneet » jo 12 000 € :n, joten ostaminen on todellakin pelkkää haaveilua. Kun mietin, mikä tekee kotimme ihanuuden, se ei rajoitu seiniin eikä käytössä oleviin neliöhin. Keittiömme muuttuu pullantuoksuiseksi alakerran leipomon ansiosta, pieni uunikin kelpaa kun sinaappikanimme esivalmistaa korttelin loistava lihakauppias tai kun uunituoreen tryffelipitsamme voimme hakea kadun kulmasta, leikkitilakin suurentuu huomattavasti kun kokoonnumme naisporukalla korttelin lastenkerhon tiloissa tai nautimme kahvittelusta äiti-lapsi -kahvilassa.

Unohdamme usein myös suosiollisen sään, tänä vuonna talvea ei tullut ollenkaan ja silti voimme nyt nauttia keväästä. Meidän ei tarvitse matkustaa ulkomaille lomaillaksemme vaan lähietäisyyksien päässä on mitä ihanimpia matkakohteita. Hyviä puolia on vaikka miten, kun niitä vain etsii ja osaa arvostaa.

Vaikka ranskalainen ruoho ei taida olla suomalaista ruohoa vihrempää, korkeintaan talvella, taitaa todellinen rikkaus piillä siinä, että meillä ulkosuomalaisilla on mahdollisuus rouskuttaa sekä suomalaista ruohoa lomillamme että ranskalaista ruohoa arjessamme. Me voimme nauttia suurkaupungin annista,  pursuavasta tarjonnasta ja tunnelmasta sekä kaikesta siitä kultaamastamme suomi-idyllistä Suomi-lomillamme.

Joten muistakaa te siellä Suomessa arkeanne välillä tuskastellessanne, että me ulkosuomalaiset osaisimme tuossa tuokiossa muistuttaa teitä Suomen hyvistä puolista. Kyse on lopulta vain siitä kummalla puolella aitaa milloinkin olemme. Lisäksi, muistakaa mielellään infota meitä ulkosuomalaisia teidän keväisistä räntäsateista, se auttaa meitä muistamaan, miten hyvin asiat täälläkin on.

Raikkaita terveisiä Suomeen ja suomalaisille, meillä on teitä aina ikävä !

Pilttejä pilkkaamatta

« Uskon, että olet nykyaikainen nainen ja tiedän sinun arvostavan työntekoa, en ole huolissani suhteesi, luotan että palaat pian takaisin töihin ». Näin entinen päällikköni suhtautui aikoinaan raskausuutiseeni. Olen pitänyt Ranskassa asuessani aina työn ja yksityiselämäni visusti erillään. Kyseiseltä päälliköltä oli siten jäänyt tutustumatta minun perinteisiin perhearvoihin ja hän kuvitteli, että palaisin 3 kuukauden äitiysloman jälkeen töihin tyytyväisenä muutaman kuukauden kokemukseen kotiäitiydestä.

Olen edelleenkin tyytyväinen ja motivoitunut kotiäiti, vaikka sivussa puuhaankin projektiani. Työtä riittää, jos seuraa ranskalaisten lapsiin erikoistuneiden ammattilaisten neuvoja. Tärkeimmäksi tehtäväksi äideille annetaan lapsen elämysten rikastuttaminen, lapselle herättelevien kokemuksien tuottaminen. Ideoita tähän « herättelyyn » tulee joka puolelta, niin kerhon perehtyneeltä henkilökunnalta, tarhatädeiltä, sukulaisilta ja kirjoista. Tähän lasten aistien ja kokemusten rikastuttamiseen kuuluu mitä erilaisempia elämyksiä märän ruohon tuntemisesta, vesihyrrän toiminnan tutustumiseen, muovailuvahan muotoiluun tai erilaisten pintojen kosketteluun.

Yksi erityisen tärkeä rikastuttaja on ruokailu, nautiskelu ja ruokakulttuuriin opettaminen. Olen hypännyt mukaan tähän lasten gastronomiakoulutukseen ja se on aika hauskaakin. Aloitin ruokiin totuttelun jo varhain pikkuvauvan kanssa. Haistelimme usein erilaisia ruokia, mausteita ja yrttejä, joskus ne saivat nenän ryttyyn ja toisinaan ne houkuttelivat nuuskuttamaan vielä tarkemmin. Kiinteiden ruokien astuessa kuvioihin, marssimme torille ja aloitimme sosereseptien kehittelyn. Pian laitoin joukkoon milloin mitäkin maustekaappimme pursuavasta valikoimasta ja nuolin näppejäni kun sosetta ei riittänytkään omalle lautaselleni.

Nyt mössöt ovat jo takanapäin ja pojastamme on kasvamassa kunnon herkkusuu. Jos ruokaan lataa niin paljon positiivista energiaa ja uskoa sen nautinnollisuudesta kuin Ranskassa monesti tehdään, on sen sanoman tartuttava myös lapsiin. Jos lähtee siitä periaatteesta että lapsikaan ei syö kasvaakseen vain nauttiakseen ruokailusta  ja tarjoiltava ruoka on sen mukaista, niin ei kait lapsi voi kuin kasvaa kunnioittamaan hyvää ruokaa.

Lisäksi hitaasti syöminen aikuisten kanssa opettaa kärsivällisyyttä. Kun ruoan jälkeen pitää odottaa hetki ennen kuin juusto saapuu leivän seuraksi ja kun juuston jälkeen vielä pitää odottaa, että tuore hedelmä kuoritaan jälkiruoaksi, on lapsen maltettava odottaa.  

Tämä nykyaikainen nuori nainen siis jatkaa täällä hellan ääressä hääräilyä ja jopa miettii miten onnellien on kun voi hypätä hetkeksi pois työelämästä ja tutustua myös toisenlaisen elämän haasteisiin, tavoitteisiin ja palkintoihin.

Löytääkö helmeni uudet omistajansa?

Viimeisien kuukausien aikana olen kehitellyt ja pohtinut, mikä olisi kaikkein paras tapa tuoda Suomeen pieni pala Ranskaa, jotain erilaista, pohjoismaalaisesta valtamuodista poikkeavaa. Oman yrityksen perustaminen, edes perustamisen harkitseminen ja markkinatutkimuksen tekeminen on kova työ ja siksi uskon motivaation olevan välttämätöntä onnistuakseen. Motivoituakseni tarvitsen idean, johon oikeasti uskon ja jonka haluan vilpittömästi jakaa muiden ihmisten kanssa.

Opintoni muodin alalla ja yli kymmenen vuoden kokemus myynnistä, erityisesti viimeisen 8 vuoden kokemus laadukkaiden jopa luksusmerkkien edustamisesta, ohjasi minut luonnollisesti laadukkaiden vaatteiden pariin. Lapsen saaminen sai minut hyppäämään lastentuotteiden maailmaan ja  ranskalaisten tuotteiden ei ollut vaikea saada minua ihastumaan niihin.

Toiveeni olisi tutustuttaa suomalaiset arvostettuihin lastenvaatemerkkeihin, jotka edustavat tyyliltään Keski-Eurooppalaista hillittyä tyylikkyyttä, klassisia monikäyttöisiä vaatteita ja laadukkuutta.  Havaintojeni mukaan Suomessa lastenvaatemuoti on kovin erilaista kuin Keski-Euroopassa. Se on tyyliltään retroa, värikkäitä printtejä, reippaan graafista, rentoa ja leikkisää. Siinä tyylissä ei ole mitään vikaa ja on hienoa miten vaatteiden mukavuuteen kiinitetään huomiota. Lasten tärkein työ on leikki ja vaatteiden tulee mahdollistaa liikkumaan opettelu, hassuttelu ja rento oleskelu. Kaiken käytännöllisen ja  reippaan mukavuuden lomasta olen kuitenkin kuullut apua-huutoja. Kaikkien silmää pohjoismaalainen lastenmuoti ei vain miellytä tai ainakin olisi kaipuu vaihteluun silloin tällöin.

Projektini etsii vielä muotoaan ja konkreettisiin tuloksiin menee vielä hetki. Omat sormeni syyhyää, olisi ihana ottaa jättiaskelia eteenpäin ja saada tuntumaa todellisesta kysynnästä eikä ihanteellisen vaatekaapin haaveesta, joka ei vastaa lopullista ostokäyttäytymistä.

Päätin tehdä pienen testin. Lähdin kohdeasiakasryhmäni puolesta pienelle shoppailureissulle. Ostin arvostamiani ja hyviksi koettuja Jacadin talvivaatteita ja ajattelin esitellä ne teille ja ystävillenne, jotka voisivat olla niistä kiinostuneita. Tässä ostoskierrokseni antia, pieniä helmiä, katsotaan löytyykö niille Suomesta uusia omistajia. Tietenkin kaikki muukin palaute on tervetullutta. Kiinostuneet, ottakaa suoraan yhteyttä minuun osoitteeseen saarikkoliisa @ hotmail . com

 

Jacadin beige neule. Koko 2 vuotta 88cm, koostumus 80% villa 20 % polyamidia. Ei ole koskaan kättetty. Vuoden 2013-2014 mallistosta. Hinta 60 € + postituskulut

 

 

Jacadin hurmaava vuorellinen pikkutytön hame. Hame on kietaisumalli, joka kiinitetään neppareilla ja soljilla.Materiaali villasekoite. Koko 4 vuotta / 104 cm. Vuoden 2013-2014 mallistosta, täysin käyttämätön. Hinta 50 € + postituskulut

 

Jacadin tyylikäs villasekoiteneule 2 vuotiaalle (koko 88 cm). Sesonko talvi 2013-2014, aivan uusi, käyttämätön. Hinta 65 € + postituskulut 

 

 Jacadin kauluspaita pienelle herrasmiehelle. Koko 2 vuotta /88 cm. Materiaali puuvillaa, kaulus tummansinistä vakosamettia. Talven 2013-2014 talvimalistosta, täysin käyttämätön.

Hinta 45 € + postituskulut

Jacadin ihastuttava tyttöjen tikkitakki kevääseen. Koko 3-vuotta / 96 cm. Talven 2013-2014 mallistosta, käyttämätön. Kauluksen vuoressa piilotettava huppu sadepäivän varalle.

Hinta 60€ + postituskulut

Jacadin yksinkertainen tyttöjen mekko 10-vuotiaalle (koko 140 cm). Materiaalilta ihan pehmeää angora, villa, puuvilla sekoite +hieman viskoosia ja nylonia. Hinta 50 € + postituskulut

 

Jacadin ihana toppaliivi 3-vuotiaalle pojalle (koko 96cm). Ihanan lämmin ja tyylikäs asu neuleen seuraksi keväällä. Hinta 80 € + postikulut.